Yhteenveto Belgiasta

Kiitokset Opalle hyvästä selvittelytyöstä. Käsketyssä junassa istun, ja matka vie Aacheniin. Niin integroituja ei junajärjestelmät vielä ole, että lipun pyörän kanssa olisin saanut ostettua Belgiasta kokomatkalle Saksassa. Joten Aachenista sitten taas ihmetellään. Mutta uskoni Deutche Bahniin on kova, joten eiköhän tämä tästä.

Matkalla juna-asemalle ei mitään ihmeempiä tapahtunutkaan. Juna-asemia Liègessä on kolme, ja tämä miltä lähdin oli juurikin samainen, jonka vieressä yöni vietin. Eli vain reilu 40km ajoa, ja pääsin hotellilta juna-asemalle sadan metrin matkan yhden päivän aikana. Tämän siitä saa kun suunnittelee, menee heti kaikki pieleen :)

Belgia osoittautui yllättäväksi kokemukseksi. Mulla on ollut Belgiasta ihan positiivinen ja sympaattinen kuva. Kuva muuttui aika lailla. Eipä ole tainnut Seppo Räty Belgiassa käydä..

Tiet ovat paljon huonompikuntoisia kuin Saksassa. Ehkä samaa tasoa tai huonompia kuin Suomessa. Talot ovat rakennettu lähinnä tiilistä, ovat suttuisen tuntuisia, purkua odottavia taloja on paljon. Taloja ei ylläpidetä, muutamat hyvin hoidetut talot hyppäsivät silmille kaukaa. Yleiskuva oli vähän sellainen, että olisi matkustanut 30 vuotta taaksepäin ja 3000 kilometriä itään. Runsaat rahanvaihto pisteet korostivat tunnelmaa.

Autot huomioivat pyöräilijää huonommin kuin Saksassa (toki silti kymmenen kertaa paremmin kuin Suomessa). Kauppoja ja kioskeja tuntuu olevan paremmin, enkä yhteenkään baijerilaiseen turhaan kirkonkylään törmännyt, vaan peruspalveluita tuntui olevan tasaisemmin.

Vierasperäistä väestöä näkyi katukuvassa paljon enemmän kuin Saksassa. Englanninkielen taito oli ehkä vieläkin huonompaa kuin Saksassa.

En ihastunut. Toki, en kovin paljoa ehtinyt nähdä, vain reilu 100km, yhden ison kaupungin ja vähän maaseutua/kyliä. Ja sinänsä kyllä kaikki ihmiset joita tapasin olivat ystävällisiä ja hymyileviä. Pieni poika tuli ilmeisesti kyselemään, tarvitsenko apua renkaan vaihdossa. Ei löytynyt yhteistä kieltä, joten poika katseli puuhasteluani hetken ja hymyili. Ja nättejä tyttöjä oli enemmän kuin Saksassa, joten ei kaikki nyt ihan huonosti ole.

Ja toki kontrasti on suuri. Tulen Baijerista ja viini-alueilta. Aurinko on paistanut ja kaikki on näyttänyt nätiltä. Nyt olen menossa yhteen euroopan laajimmista urbaaneista alueista, saksalaisen teollisuuden sydänmaille. Nyt on hyvä vertailla, eroaako nuo alueet mitenkään koillis-Belgiasta.

Jäi Hollanti valloittamatta

Aamu oli sateinen, kun Liègestä lähdin. Respa kertoili, että lähin automaatti löytyisi keskustasta. Sinne siis.

Kiertelin 5 kilometriä pitkin poikin keskustaa, enkä löytänyt kuin kaksi automaattia, jotka eivät Visan päälle mitään ymmärtäneet. Ihme paikka. Pitäkööt tunkkinsa, minä lähden Hollantiin, ehkä siellä on sivistystä.

Gepsin kanssa olimme vähän erimieltä, miten Maastrichtiin kannattaa ajaa, mutta yhteisymmärrys löytyi lopulta. Eli joen vartta pitkin. Mukula kivet ovat liukkaita. Kaaduin, ja polvi aukesi. Ei pahempia vahinkoja. Olin aika kypsä Belgiaan.

Maas joen saarella jossain teollisuusalueella puhkesi kumi. Ei tietenkään mitään katosta, tai edes räystästä. Vesisateessa märkänä, kaikki paikat hiekassa vaihdoin kumin. En oikein jaksanut edes uskoa, että tulee kestämään.

Laittelin kotisuomeen viestiä, että selvitäisi pääsisikö Maastrichitsta pois junalla. Yhtään neitseellistä sisäkumia ei enää ollut jäljellä, paikkojakaan ei enää montaa. Opa raportoikin, että Liège olisi paras vaihtoehto. Olisin vain halunnut pois sieltä.

Jatkoin eteenpäin kuitenkin, ja lähellä Hollannin rajaa rengas puhkesi taas. Onneksi sade oli tauonnut ja sain rauhassa vaihtaa sisäkumin. Ulkorenkaasta löytyi metallin palanen, joka oli läpäissyt pistosuojauksen. Samalla löytyi toinen reikä ulkokumista.

Paikkasin ulkokumit. (En tiedä onko siitä mitään hyötyä. Jos nyt ei samasta reiästä kivi menisi sisään niin nopeasti..) Paikkasin sisäkumit. Nyt on paikat loppu, ja yksi ehjä paikattu sisäkumi reservissä. Näillä mennään.

Hollanti olisi parin kilometrin päässä. Mietin, lähtisinkö käymään rajan takana. Ei näissä rajan ylityksissä enää vain ole sellaista hohtoa. Jääkööt Hollanti seuraavaan kertaan. Se on kuitenkin paikka minkä pyöräilykulttuuriin pitää päästä joskus tutustumaan.

Nyt takaisin Liègeen ja junalla Kölniin. Kauhulla jo odotan, minkälainen ruljanssi on junalipun osto itselle ja pyörälle ranskaksi..

Ardennien vuoristoetappi

Eilen siis hilpasin Ardennien vuoriston pohjoispään yli. Muutama ihan iso nousukin oli. "Vuoristossa" (ei ne nyt oikeasti sitä ole) ylhäällä oli tuulimyllyjä paljon. Opin, että tuulimylly tien varressa edestäpäin on kaunis näky, ja takaapäin varsin ruma. No onneksi ei ollut kovin tuulista kuitenkaan.

Matkan varrella oli Eifelin kansallispuisto. Ihan komeaa synkkää kuusimetsää. Ei tosin vetänyt puoleensa vaeltamaan.

Viimeinen kylä Saksan puolella oli Montechau. Kylä sijaitsi hyvin jyrkkien vuoreten välisessä laaksossa. Sinne olisi mennyt hieno hyvin asfaltoitu tie reunaa kierrellen, mutta jonkun työmaantakia käveleminen ja pyöräileminen oli kielletty. Joten, otin katutien suoraan alas. Liikennemerkki varoitti 18% laskusta. Ja jyrkkä se todella oli. Jyrkimmässä kohdassa tuli mutka, jonka takaa asfaltti muuttui mukulakiveksi. Hitto! Jarrupalat oli kovilla.

Montechau oli kovin kaunis ja idyllinen paikka. Paljon kahviloita. Elävät varmaan fillaristeista, jotka tulevat alas, mutta eivät koskaan jaksa polkea ylös. Itsekin pähkäilin, että jos jäisi sinne. Polarin mukaan nousu oli vielä jyrkempi 22%! Mutta pois pääsin.

Belgian puolella kiipeily palkittiin 10km lasketteluna. Olisi ollut mukavaa, ellei asfaltti olisi ollut niin surkeaa. Tai oikeammin betoni. Hiljaa itsekseni mietin, että aika panssarivaunun kestävältä tie näyttää, ja että itärajalla ei näyttänyt asutusta olevan. Tie olisi myös helppo purkaa. Mitenköhän belgialaiset näkevät saksalaiset tänä päivänä? Turvallisena naapurikansana?

Kaikenkaikkiaan kiva päivä. Nousumetrejä kertyi 1000.

Tänään sataa! En ole tottunut tälläiseen. No saapahan irtohihat ja -lahkeet käyttöä, ei tule sitten niitäkään turhaa kanniskeltua. En mitenkään ehdoin tahdoin meinaa sateessa ajaa. Mutta ajellaan nyt Hollannin läpi, ja katsellaan sitten säätä ja mietitään mitä tekisi.

Kuvia tuli taas lisää.

Olen aivan Liégeissä!.

Ajelin sitten loppuun asti Liégeen. Ei tehnyt edes tiukkaakaan. Tykkään kaupungeista, jotka ovat vuoristojen takana, joista poistumistie on jokea pitkin alavirtaan. Eli hyvin alamäki voittoista oli loppumatka.

Helppoa kuin heinän teko. Reisikin kesti hyvin. Huomenna on viimeinen varsinainen ajopäivä, joten eiköhän tuolla reidellä maaliin mennä.

Idyllisten Baijerin pikkukylien ja Saksan viini-alueiden sekä satoja vuosia vanhojen (lue: uudelleen rakennettujen) kaupunkien jälkeen, tämä Belgia hämmästyttää rumuudellaan. Tiet huononivat heti rajan tällä puolen, rakennukset ovat tiilestä ja hoitamattomia. Ajattelin, että se oli pienen rajakaupungin ongelma, mutta sama meininki jatkuu Liégessä.

Ydin keskustassa kirkko on musta. En tiedä onko se jotain palojäänteitä, teollisuuspölyä vai mitä, mutta aivan musta. Yliopiston (päärakennus?) on musta. Kerrostalot ovat kuin betonirakentamisen kultaiselta 60-luvulta. Ja kaikki tämä alueen suurimman kaupungin ydinkeskustassa.

Yleinen katukuva oli sellaista, että odotin milloin joku ryöstää minut. No, ehkä se oli turha huoli. Tyyli on täällä vain toinen.

Aiemmin gepsi löysi leirintäalueen noin 5km päästä keskustasta. Keskustaan päästyäni, se ei nää sitä löytänytkään. Ei löytynyt Youth Hostellia tai mitään, minkä nimi viittaisi edulliseen majoitukseen.

No läheltä löytyi Eurotel hotelli ja Holiday Inn, jotka rankkasin mahdollisiksi halvoiksi ratkaisuiksi. Eurotelissä rouva ei puhunut kuin ranskaa ja hollantia. Hinta olisi ollut 60€, murjun näköinen paikka. Holiday Inn oli konferenssikeskuksen kyljessä, hieno paikka. 99€ ilman aamiaista. Ajattelin, että Euroteliin sitten mennään, mutta Holidayn respa halusi soittaa. Suositteli jotain kolmen tähden hotellia lähellä, joka oli hetki sitten uudistettu.

Huone täältä espanjalaisen Husa hotelliketjun Couronne hotellista löytyikin. 70€ aamupalan kanssa. Respa puhuu englantia, hotelli on erittäin siisti, internetyhteys kuuluu hintaan, huoneessa on iso kylpyamme, jne. Hyvin sijoitettu 10€! Hienoa palvelua Holiday Inniltä!

Belgian kunniaksi mainittakoon vielä, että juna-asema näyttää erittäin hienolta, ja ympäristö oikein viihtyisältä. Samaa ei oikein voi sanoa mistään muusta juna-aseman ympäristöstä. Ei edes Helsingin, Romianiasta nyt puhumattakaan.

Nyt lillumaan kylpyammeeseen, taidan kirjoittaa raportin tästä päivästä vähän myöhemmin. Eiliset kuvat geokoodattuina lisäsin.

Terveisiä Belgiasta

Aamu käynnistyi sopivan laiskasti. Reisi oikutteli edelleen, mutta naapurikaupasta löytyi Tiikeri Balsamia. Eikös se ollut jotenkin tähän liittyvää? Saksalaiset ei muista paljoa välitä. Missään ohjeissa ei ole mitään muuta kieltä kuin saksaa...

No sitä sitten hieroskelin reiteen ja niskaan, ja mukavasti kihelmöi. Päätin lähteä Belgiaan, vaikka mietinkin Ardennien taisteluiden käyneen Belgian ja Saksan rajamailla. Ei kuulosta hyvää, sillä saksalaisten yllätys perustui vuorten yli menemiseen.

Mukavasti reisi onkin 50km kestänyt, ja nyt olen Belgiassa, Eupenissa.

Aika vuoristoinen etappi on ollut. Isoja prosenttimäkiä ylös ja alas. Ei ihme, että saksalaiset pääsivät yllättämään. Näitä maastoja ne on olleet..

Saas nähdä, osuuko Liége vielä tälle päivälle, vai katsonko jonkun mukavan paikan mihin jään yöksi. Tavoite on kuitenkin saavutettu, vaikka mäet ja reisi ovatkin keskinopeutta pienentäneet.

Ahr joen valloitus

Eilen Anja oli kovin epäileväinen, kun totesin, että tänään voisin polkasta tuon Ahr-jokireitin läpi. Oli hän epäileväinen tänä aamunakin. Toivotteli voimakkaita lihaksia. Enpä taida paljoa urheilijalta näyttää..

Kumma mitä yksi lepopäivä saa aikaiseksi. Tänään oli taas menohaluja. Hilpasin kukkuloiden yli Siegeen, josta Ahr joki alkaa tai siis päättyy. Samalla tuli testattua vähän nousukykyä, ja hyvässä iskussa olin. Tuon 40km siirtymän jälkeen alkoi vasta varsinainen reitti.

Ahr-joen reitti oli hyvin merkattu, valtaosin dedikoitua pyörätietä, hyvää asfalttia, sopivan suojaisaa ja tasaista nousua. Oli todella kiva ajaa. Poppi soimaan, ja menoksi. Piti oikein härveleistä seurata, ettei sykkeet ja nopeus nouse liian kovaksi, ja että ohjesäännön mukaiset tauot tulee pidettyä. Olisin muuten ajanut itseni piippuun.

Päivän ensimmäiset 100km meni ihan heittämällä. Viimeiset 20km oli vähän tuskaisempia. Lähinnä johtuen varmaan siitä, että viimeiset 35km tulin ilman juotavaa. Vedet loppuivat, ja matkalla oli vain taas noita turhia kirkonkyliä, jossa ei ollut mitään.

Loppuvaiheessa näin lehmiä laitumella. Aloin jo pähkäillä, voisiko niitä lypsää, että saisi nestettä. Lähempää tarkasteltuina ne osoittautuivatkin sonniksi. Olisi vielä käynyt niinkuin sille entiselle miehelle, joka härkää yritti lypsää. Onneksi ihan kaupunkilaispoika en ole (tai olen, mutta sentään lehmän ja sonnin erotan läheltä).

Eli juominen epäonnistui taas. Koko reissu on menty nestehukkamittari keltaisella. Tervetuloa yö ja krampit.

Blankenheim oli siis Ahr-jokireitin alku tai siis päätepiste. Lievää tyydytystä tunsin, kun selvisi, että perille tulen pääsemään. Minähän sanoin, Anja! Muita vastaavia on ollut Janan kanssa Frankfurtiin pääsy, Münchenin pojat kun sanoivat, että Frankfurt on heille liian kaukana. Yllättyneen näköisiä olivatkin, kun seuraavana päivänä mut tauolla ohittivat 20km Frankfurtista (ja minä olin jo silloin tehnyt turhaa mutkaa Janaa saatellessani). Yllättävästi näyttää siltä, että keskivertoa pidempiä päivämatkoja poljen, ja vielä aika paljon nopeammin kuin muut retkipyöräilijät. Lähinnä maantiekuskit mua ohittelee, eikä niiden perässä pysy. Kamojen kanssa ei ole vielä kukaan ohi mennyt, vaikka ei mun päivämatkat tai nopeus mitään ihmeellisiä ole.

Mutta Blankenheimiin saapuminen otti siis jo koville. Tilannetta ei parantanut se, että olivat saaneet muutettua reittiä ilmeisesti viimeaikoina. Rauhallisempi tie, sata turhaa nousumetriä ja 5km lisää matkaa. En osannut oikein arvostaa,

Olin kuvitelmissa, että Blankenheimissa on kyse vähän isommasta paikasta. Kun vielä puolikilometriä ennen keskusta, ei näkynyt mitään alkoi epätoivo iskeä. Ei kai taas joku pirun turha kirkonkylä? Mistä saan juotavaa, mistä majapaikan. Jotain olisi kiva syödäkin. Lähes kaikkien härvelien akut oli tyhjänä, joten mitään dataa paikastakaan ei ollut saatavilla.

Vastaan käveli joku kundi ja kyseli kelloa. Minä kyselin, että onko keskustassa mitään auki? Kaveri sanoi, että on siellä pari baaria. YES! Vettä! Taisin kuulostaa niin iloiselta ja onnelliselta, että kaveri vielä oikein kätteli ennen kuin jatkoi matkaa.

Menin ensimmäiseen kahvilaan juomaan, joka vastaan tuli. Kyllä neste on hyvää, kun urheilee helteisessä säässä ilman vettä. Kahvilassa oli joku yksikätisen rosvon johdannainen. Outo peli, ei oikein auennut mulle. Tarkoitettu ainakin laiskoille ihmisille. Se osasi nimittäin itse pelata itseään. Varmaan 20-30min peliä seurasin. Tasaseen tahtiin kone pyöräytti itseään ja rahaa kulutti. Välillä tuli samoja lukuja suoraan, ja koneesta hassuja ääniä lähtikin. Mitään voittoa, ei kuitenkaan noista kertynyt. Kerran, kun mielestäni, mitkään luvut tai kuviot eivät olleet suorassa, niin koneesta lähti toisenlainen ääni. Silloin rouva heräsi, kääntyi ja painoi jotain nappia. Voittoa 2 euroa! Muun aikaa kone pelaili itseään ja hassuja ääniä piti. Herra aina välillä syötti seteleitä koneeseen. Tuona aikana herra hävisi 40 euroa. Muun ajan pariskunta katseli teeveetä, kun kone pelaili yksinään itseään heidän selkänsä takana. Mahtoi olla hyvä peli.

Blankenheim osoittautui pieneksi paikaksi. Pari hotellia oli kuitenkin pääkadulla, pelkäsin jo, että tästä tulee kallis yö. Onneksi kadun päästä löytyi motelli, jonka 28 euron huone kuulosti oikein hyvältä. Niska ei tänään oikein ole kääntynyt vasemmalle (vaikeuttaa liikenteen seuraamista ikävästi. Olisi nyt jumissa edes oikealle puolelle), luulen sen johtuvan telttaöistä. Ehkä yö sängyssä korjaa tilanteen.

Motellissa on myös Schinitzel ravintola. Tarjoilevat L (200g), XL (350g) ja XXL (500g) kokoisia Schnitzeleitä. Listalla oli Biker Schnitzel, joten tietenkin tilasin sen. Vässyköin, enkä ottanut kuin XL kokoisen. XXL haaste olisi kiinnostanut :). Tosin tuossa XL kokoisessakin oli tekemistä. Mitään tietoa Biker Schnitzelin kokoonpanosta ei ollut. Osoittautui, että se oli leike, jossa oli PALJON paistettua sipulia. Sipulia täällä olenkin kaivannut, joten oli aivan täydellistä. Fiksuja nuo pyöräilijät, ymmärtävät sipulin päälle.

Rasituksen loputtua oikea etureisi alkoi taas vihoittelemaan, kuten edellisen reissun viimeisenä päivänä. Toivottavasti sekin korjaantuu yön aikana. Siitä riippuu paljon jatkoreittisuunnitelmat. Tällä hetkellä sillä ei kävellä, saati pyöräillä.

Tein reittisuunnittelua. Liégen ja Maastrichtin kautta Düsseldorfiin olisi alle 250km. Hyvä loppusiirtymä kahdelle päivälle, saisi kilometrejä ja vähän kovuutta. Näkisi vähän muailmootakin. Lauantai-ilta belgialaisten kanssa. Junaa en haluaisi käyttää, ihan periaatteellisista syistä. Jos paikat huomenna kestää, lähden tuolle reitille. Ellei, niin lähden nilkuttamaan Ahria ja Reiniä pitkin Düsseliin.

Lajiesittelyssä mökkikruisailu

Grillikauden ollessa kuumimmillaan Nyhvelon kotirintama on enimmäkseen keskittynyt seuraamaan Kontin teutonisia edesottamuksia, mutta onpa sitä karsinogeeni- ja mallasherkkujen lomassa kuitenkin ehditty myös pyöräilemään. Kansallisromanttisessa hengessä esittelemme täten klassisen polkupyöräilyn alalajin, mökkikruisailun.

Mökkikruiseri

Kunnon välineurheilija varustautuu kesän mökkikruisailuihin asianmukaisella kulkuvälineellä eli mökkikruiserilla (lausutaan "ruiseri").

Runko: Mökkikruiserin runko on mallia mummopyörä eli mummis. Se on vesijohtoputkesta vähän sotien jälkeen, kotimaassa tai lähialueilla kokoon räkäisty rautahimmeli. Kuvan kruiserin runko on parasta norjalaista valmistetta.

Ohjaus: Ohjaustankona toimii huomattavalle mutkalle väännetty putkenpätkä, joka tuo otteen suoraselkäisen mökkikruisailijan syliin. Istuen polkiessa se suorastaan loistaa mukavuudellaan. Putkelle nouseminen sen sijaan on hankalaa, koska seisaaltaan kahvat päätyvät jonnekin kuskin peräpuolelle ja ajoasento muistuttaa erehdyttävästi mäkihyppyä. Ohjaustanko säädetään sopimaan henkilölle, jonka vasen käsivarsi on n. 10 cm oikeaa lyhyempi.

Voimansiirto: Yksi välityssuhde. Vapaaratas (hyväkuntoisissa yksilöissä se jopa toimii). Polkimet eri paria. Ainakin toinen poljinakseli on vääntynyt - lisää poljentoon kivasti svengaavaa kierrettä. Ketju on joko ruosteen tai paksun CRC-hiekkapölytahnan peittämä.

Jarrut: Rumpu- tai rullajarru takanavassa. Hyväkuntoisissakin yksilöissä teho heikko - luo ajamiseen jännittävää vaarantunnetta etenkin risteysajossa (paitsi Nyhniäisissä, jossa testiryhmämme muodostaa kokonaisuudessaan paikkakunnan liikenteen ja vuoden ruuhkahuipun).

Rengastus: Mitä sattuu olemaan. Mitä leveempi sen parempi. Tyypillinen renkaan leveys välillä 40-50 mm. Venttiili voi hyvin olla etu- ja takakumissa erilainen; kaikki mökin pumput ovat kuitenkin käyttökelvottomassa kunnossa tiivisteen haperruttua ja/tai hävittyä joskus 70-luvulla. Ajoon lähtiessa kruisailija tavallisesti toteaa, että perkules, kumit ovat tyhjät. Valitsee sitten vähiten rikkinäisen pumpun mökin varastosta ja äheltää sen kanssa kunnes tulee hiki. Kumit ovat toki edelleen löysät, mutta siinä vaiheessa jo "ihan hyvät", joten ei muuta kuin kampia ympäri ja kirkolle.

Kokonaisuutena mökkikruiseri edustaa ympäristöystävällistä kierrätysperiaatetta. Osat on ehkä kerätty monestakin jo täysin palvelleesta sykkelistä, ja niistä saatu kasaan vielä yksi ehjä (sanaa "ehjä" käytetään tässä erittäin suurpiirteisesti). Käytönaikaiset päästötkin ovat suhteellisen vähäiset, mitä nyt moottorista jotain vähäisiä metaaniemissioita ajoittain turahtelee.


Myös hyötykäyttöön

Mökkikruiseri taipuu myös hyötyajoneuvoksi, kun sen tarakalle asennetaan vaikkapa ostosten kuljettamiseen soveltuva kori. Kuvan tavarakruiserin tanakka runkorakenne mahdollistaa suurenkin kuorman kuljettamisen. Rajoittavaksi tekijäksi muodostuvat ennemmin kuljettajan reidet. Kuljetuskapasiteetin lisäksi tämän Monarkin eduksi on luettava myös majesteettisen rento runkogeometria.

Pelin henki

Mökkikruisailussa matka on pääasia, ei perille pääseminen niinkään. Gepsit ja sen sellaiset moternit paikannus- ynnä navigaattorihärpäkkeet sopii unohtaa. Suunnistusvälineeksi riittää kartta. Kuvan tilanteessa nimettömänä pysyttelevä mökkikruisailija on pysähtynyt opaskartan ääreen suunnittelemaan seuraavaa etappia. Kuljettaja ei itse halunnut kuvaan, mutta kulkupelinsä, Nopsa 26, on lajille tyypillinen. Huomatkaa myös asianmukainen pitkänmatkan varustus; juomapulloteline on nerokkaasti asetettu käden ulottuville.


Mökkikruisailijan tunnistaa laiskanlöysästä kadenssista ja leveästä hymystä. Hän moikkailee herkästi ja ehtii pysähtyä vaihtamaan kuulumisia toisen samanlaisen kanssa.

Kruisailemisiin!

Koblenzissa

Kiertelin päivän vanhaa kaupunkia, nukuin päiväunet, kävin syömässä. Kunnon lepopäivä.

Illalla menin saunalle, mutta ei ovet avautuneet. Syy ei selvinnyt, joten sauna jäi saamatta. Paha pettymys, saunan tarpeessa tässä olisi ollut.

Löysin ulkotulia, ja tein nuotiosimulaattorin kolmesta ulkotulesta. Ei mitään vaikutusta. Vähän ohikulkijat katsoivat kummissaan, mutta kukaan ei tullut istumaan tulille. Mutta itselle oli hienoa istua pimeässä yössä ja tuijotella tuleen. Taitavat keski-Eurooppalaiset olla kuluttaneet metsänsä vuosisatojen kuluessa, että heillä ei ole enää puuta turhaan poltettavaksi eivätkä siksi tunne tuleen tuijottamisen autuutta.

Kukaan kenen kanssa olen jutellut, ei ole seuraamassa Reiniä alavirtaan. Kaikki ovat sanoneet, että siellä on vain rumaa teollisuutta ja kaupunkeja. Ei ollenkaan kiva reitti.

Tapasin saksalaisen Anjan ja ranskalaisen Anun (?), jotka olivat neljän päivän pyöräretkeä päättämässä. Anu ajeli LHT:llä! Tämän vuoden kahvin värinen malli. Riitti juttua Surlysta. Anja suositteli lähtemään Ahr jokea pitkin ylävirtaan. Reitti pitäisi olla kaunis. Anjalla oli saksalaisne retkipyörälehden (!) numero, jossa tuo reitti oli esitelty. Kopioine reitin gepsiin, joten sillä mennään.

Luvassa on 30km alavirtaan Reiniä, ja sitten 75 kilometriä ylävirtaan Ahria. Nousua kertyy 400 metriä. Erilaiset härvelit ovat yleensä Suomessa antaneet nousumetreiksi päivän jälkeen 700 metrin luokkaa, ja kumulatiivista nousua on vaelluksillakin kertynyt saman verran. Tosin nyt alamäkeä väliin ei ole luvassa. Eli 100km ja 400m edessä, suuntana länsi eli vastatuuleen. Ei kuulosta mahdottomalta, mutta hiki tulee. Lepopäivä alla, ja kroppa ladattu helposti käytettävällä energialla. Ilta näyttää mihin asti pääsin.

Koblenz

Ensimmäiset asutukset tällä alueella on ollut jo 3000 vuotta sitten. Roomalaiset perustivat ensimmäisen linnoituksen 8 BC, joten kaupunki juhli 2000 vuotispäiväänsä 1992. Täällä on mm. keisari Wilhelm I:n patsas, joka on näytellyt merkittävää osaa saksalaisessa historiassa. On roomalaista, preussilaista, saksalais-roomalaista ja saksalaista historiaa. Kaupungin on vallannut milloin ranskalaiset ja milloin venäläiset. Sitä ovat amerikkalaiset miehittäneet. Alue on mm. Rein ja Mosel viinituotanto alueen keskus, on saksalaista kulmaa, linnoituksia ja siltoja. Lukekaa wikipediasta lisää.

Se mitä wikipedia ei kerro, on se, että kaupunki on keskeinen pyöräilijöiden paikka. Täältä erkanee Rein ja Mosel reitit ja Saksan suosituin reitti Maintal Radweg alkaa vain reilu 100km yläjuoksulle. Leirintäalueella on pieni nurkka (Wilhelm I:n varjossa) varattuna teltoille. Käytännössä kaikki teltat ovat retkipyöräilijöiden. Täällä on aika hyvä kokoelma erilaisia retkipyöriä nähtävillä. Ihmisiä ja reissaamistyylejä on monenlaisia. Sanoisin, että retkipyöräilykokemusta on tällä alueella useita satoja tuhansia kilometrejä. Tämä olisi hyvä paikka tutustua, jos haluaisi uuden retkipyörän ostaa.

Kaikista edellä mainituista nähtävyyksistä huomattavasti kiinnostavampi oli se, jonka näin melkein heti keskustaan tultuani. Sauna! Paikka oli vielä Bundespolizeita vastapäätä, joten tuskin on edes sellainen, mistä eräs ystävällinen kommentoija aikaisemmin varoittelikin.

Saunassa olisi eilen ollut miesten vuoro, huomenna on sekavuoro ja tänään ei saunaa ollenkaan. Taidanpa siis pitää huomenna lepopäivän (jos saunahiet kävisi Moselilta hakemassa?) ja tutustua kaupunkiin, sen historiaan ja saunakulttuuriin.

Düsseldorfiin on enää 150km matkaa, eli tarvittaessa päivämatka. Joten aikaa on. Nyt kaupunkiin tutustuman pikku-lauantain yöelämään ja nettiä etsimään.

Enpäs lähtenytkään. Juuri kun olin lähdössä Tina tuli kaupungilta ja pyysi oluelle leirintäalueen Biergarteniin. Minähän lähdin. Tina oli kokenut retkipyöräilijä, oli pyöräillyt pitkin Eurooppaa, paljon Tsekeissä ja kiertänyt 4 kuukautta Uutta-Seelantia. Pitää olla kade.

Kun illan jälkeen lähdin kylille, en viitsinyt konetta ottaa mukaan. Matkalla törmäsin saksalaisnaiseen, jonka kanssa jäin juttusille. Kova tyttö oli puhumaan. Kertoili kovasti elämästään. Muukalaisviha näköjään voi hyvin ja paksusti täällä edelleen. Jätin hänet pähkäilemään "henkilöitä, jotka rukoilevat perjantaisin" ja suunnistin kaupungin yöhön.

Kuollutta oli. Puoli kahdelta oli enää kourallinen paikkoja auki, jossa yhteensä muutamakymmenen ihmistä. Yksi teinihelvetti, ja pari lähiöräkälä henkistä paikkaa.

Leirintäalueet ovat täällä ankeita. Väki menee nukkumaan heti pimeän tultua, mitään yhteisöllistä hengailupaikkaa ei ole. Keittokatos! Siinäpä vasta myyntiartikkeli keski-Euroopan leirintäalueille.

Tälläinen määrä pyöräretkeilykokemusta, eikä mitään vuorovaikutusta. Jos huomenna löydän ulkotulia, niin kokeilenpa tehdä nuotiopiirin. Ehkä se vetää väkeä puoleensa.

Frankfurt - Koblenz

Aamulla saattelin Janan vielä ulos kaupungista ja oikean tien varteen. Hassua, minä opastamassa saksalaista tyttöä saksalaisessa kaupungissa. No, gepsi on näppärä. Jana sille aluksi vähän hymyilikin, mutta ohajattuani meidät Tinan luokse, etsittyäni sillä itselleni majapaikan ja saateltuani Janan oikean tien varteen, kyseli hän jo gepsin hintaa.

Ajoin Frankfurtista Mainziin, eli Maintal Radwegin loppuun. Vähän olin pettynyt, kun alussa ei ollut mitään kylttiä reitistä, tai onnitteluja reitin suorittamisesta. Ei mitään. Ainoastaan tolppa, jossa oli ensimmäinen opaste.

Joku EU-rahoilla rahoitettu (logona sinivalkoinen pyöräilijä, jonka renkaina EU tähtiympyrät) Rhein-reitti Mainzista lähti. Varsinainen Rhein Radweg lähtee vasta myöhemmin. Seurailin Reiniä. Milloin lähempää, milloin kauempaa. Paljon ajoin rannassa menevää hiekkatietä.

Aloin olemaan aika loppu. Aikasempi reissu mukaanlukien olin nyt ollut 3 viikkoa matkassa ja kilometrejä oli kertynyt 1500km. Tuskalta tuntui Mainzista eteenpäin, eikä hiekkatietä pitkin ajaminen hommaa parantanut. Jossain sitten vastaan tuli leirintäalue, joka olikin hieno.

Teltta pystyyn, ja varmaan kaksi tuntia makasin vain puolikuolleena. Pari desin pulloa Jaegermaisteria Kioskista ja votka paukku ei nekään virkistänyt. No suihku sitten vähän virkisti. Näin myös pari itä-saksalaista (useampaan otteeseen olen täällä kuullut viitattavan näin, nämäkin pojat itse viittasivat DDR:ään) parikymppistä retkipyöräilijää tapasin. Pojat oli aivan loppu. Virkistyin heti, en nyt sentään noin loppu ole.

Pojat ajelivat Sveitsistä-Hollantiin. 1500km ja 16 päivää aikaa. Pojat olivat sankarireissulla. Liput liehuivat takalaukuista, etulaukussa kyltti reitistä ja vierailtavien maiden liput. Pojilla oli 9 päivää ja 900km takana. Oikealla asenteella pojat oli liikkeellä; heti leirintäalueelle päästyään avasivat he oluet.

Pojat oli suunnitellut Nordkapista etelään reissua. Mutta kuultuaan, että Suomessa on vain loputtoman pitkiä suoria teitä, metsää eikä ihmisiä missään olivat sitten vaihtaneet suunnitelmaa. On siis vielä Suomen brändityöryhmällä tekemistä.

Pojilla oli myös sellaiset koko pyörän peittävät suojat pyörille. Sellaiset, joita näkee joskus moottoripyörien päällä (talvi)säilytyksen aikana. En ihan heti keksi syytä tai näe hyötyjä, mutta pitääpä miettiä. Suojat nähtyäni, en enää poikien kanssa juttusille päässyt.

Uusi päivä, uudet fiilikset. Leirintäpaikalta eteenpäin tuli kylä, jossa oli viinitarhojen yli mäenpäälle rakennettu köysirata. Ajatus siitä, että moottorivoimalla yli, ja lasketellen rinnettä alas Reinin mutka suoristaen virkosi mielestä. Olisihan kondolihissi muutenkin näppärä kokemus. Jono ala-asemalla oli niin pitkä, että en edes ryhtynyt selvittämään mistä oli kyse. Myöhemmin kartasta näin yläpään sijainnin, mutta mitään yläasemaa ei oltu karttaan merkattu. En tiedä olisinko edes ylhäällä päässyt pois, vaikka pyörän mukaan olisin saanut.

Samaisesta kylästä (joo, en paljoa nimiä seuraile, tai paikkoja muistiin laita. Paikat näkee kuvien paikkatiedoista) eteenpäin Koblenziin menikin sitten maantie. Alkuun vähän pelkäsin, koska pientareita ei taas ollut ollenkaan. Eipä mitään pelättävää. Autoilijat ovat niin huomaavaisia. Tähän kun tottuu, niin Helsingissä jään auton alle päivässä.

Reini laski vähän, asfaltti oli hyvää, matka sujui. Tuulta riitti edestä ja takaa. Ajelin 25km reilun 30 keskarilla linnoja kuvaten. Sitten aamupalalle johonkin Bakeriehen. Hyvää oli. Samaa menoa, mutta rauhallisemmalla sykkeellä sitten Koblenziin asti. Keskustasta katsoin gepsistä leirintäalueen ja lähdin ajelmaan sinne. Keskustassa oli muitakin retkipyöräilijöitä menossa leirintäalueelle. Mm. tanskalainen Tina, joka oli reilun viikon pyörinyt Moselin alueella.

Frankfurtissa

Würzburg-Frankfurt -väli oli kokonaan Mainal Radwegiä. Sunnuntaina väkeä oli todella paljon, tänään maanantaina paljon hiljaisempaa. Omalla tavalla kiva, ja omalla tavalla tylsä osuus. Pyörätie on hyvää, opasteet hyviä, ei häiriöitä autoista, jne. Puitteet kunnossa. Väkeäkin riittää, mummoja ja pappoja joka paikassa. Onkohan elokuussa enemmän työssäkäyvää väkeä?

Pyörätie seuraa jokea, ja on pitkälti puiden ympäröimä. Sitä sitten muutama sata kilsaa. Kovin paljoa mitään ihmeellistä ei matkalle mahtunut. Kyliä, linnoja, vähän isompia kaupunkeja, vähän isompia linnoja. Erittäin hyvä reitti kilsojen keräilyyn. Ei mäkiä ollenkaan. Välillä vastatuulta, mutta muuten teoriassa pelkkää alamäkeä. Tämän voisi tulla ajamaan läpi Audax-tyyppisellä reissulla. Ei täällä mitään tavaraa mukaan tarvitse, hyvä luottokortti vain. Palvelu pelaa.

Mutta muuten vähän tylsää.

Sunnuntaina ei tapahtunut juurikaan mitään. Ekat 65 kilsaa meni oikein mukavasti hyvillä sykkeillä ja keskinopeudella. Sitten iski uupumus. En taaskaan ollut osannut juoda tarpeeksi. Se on yllättävän vaikeaa näillä helteillä. Lihaskramppeja tulee, vaikka popsin magneessiumia ja pakkojuotan itseäni iltaisin (myöskin vedellä). No vikat kymmenetkin kilometrit meni, vaikka vähän oli tuskasta.

Maanantai aamu alkoi samanlaisena. Ei oikein meno maittanut. Onneksi tauolla törmäsin pariin kaveriin Münchistä, jotka olivat Munsteriin (?) menossa. 8 päivää, 125km/pv. Kevyet maantiepyörät ja pienet takatarakat. (Kts. kuva). Pojat otti peesiin, ja heidän mukanaan parikymmentä kilsaa roikuinkin. Onneksi pojille tuli lounastauko ja sain kunniakkan tavan irtaantua porukasta. Ei tuollaista 30km/h keskinopeutta kovin kauaa kestä näillä kamoilla.

Sain kuitenkin tuolla vedolla sykkeet hyvälle tasolle, ja meno maistui taas.

50km ennen Frankfurtia tapasin Janan, joka oli menossa Frankfurtiin ystäväänsä tapaamaan pyöräretkellään. Sain siis seuraa loppumatkaksi. Jana on 27 vuotias ala-asteen opettaja, joka on ensimmäisellä pyöräretkellään. Matka meni mukavasti jutustellessa.

Frankfurtissa mentiin juomaan paikallista "erikoisuutta" omenaviiniä Janan ystävän Tinan kanssa. Täällä omenaviini juodaan kivennäisveden kanssa. On hyvin lähellä siideriä! Hyvä paikka ja mukavia tyttöjä.

Otin huoneen Youth Hostellista. Seurana mm. amerikkalainen jalkaväen sotilas lomilla Irakista.

Riitti tänään vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin. Matkalla hostellille, lähdin ajamaan ratikan edestä. Tie oli märkä kun oli satanut, ja leikkauskulmani raiteisiin nähden oli liian loiva. Renges lipesi alta, ja minä tielle ratikan eteen kaikkine rojuineni. Ratikka ehti pysähtyä, joten mitään hätää ei ollut. Osasin jopa kaatuakin niin, etten lyönyt päätäni tai muuten loukannut itseäni. Ainakin toistaiseksi pyörä ja kamat voi hyvin, vaikka jarrukahva vääntyikin. Taas plussa tangonpäävaihtajille, jarrukahvalle ei käynyt kuinkaan. Kaveriltani hajosi STI kammet juurikin vastaavassa tilanteessa.

Joku pariskunta tuli auttamaan, ja katsomaan olenko ok. Ystävällisiä saksalaisia riittää siis kaupungissakin!

Eniten tuossa kaatumisessa häiritsee oma tyhmyys. Olin lukenut jonkun blogista (Erkki Lampén, nojakilla ympäri Suomen?) kuinka hän oli kaatunut ylittäessään raitiovaunukiskoja liian loivalla kulmalla. Mietin tuota juurikin ennenkuin lähdin ratikan ohi ajamaan. Hitto! Ei sitä opi, ellei tee samoja virheitä kun muutkin.. No nyt on tuokin opittu.

Jungeselinnen abschied juhlissa

Lähdin kaupungille kiertelemään ja katsomaan yöelämää.

Kaupungilla oli monia tyttöjen polttariporukoita. Kaikkiaan illan aikana näin niitä kahdeksan kappaletta. Polttarit on tyttöjen osalta nimeltään Jungeselinnen abschied. Poikien juhla on kutakuinkin saman niminen, joku pieni ero.

Hyvin samanlaiselta touhu vaikutti kuin Suomessa. Tytöt olivat panostaneet yhteiseen pukeutumiseen joka porukassa. Oli tehtäviä jne. Nämä polttarit vietetään ennen kuin mennään Maistraattiin vihille.

Maistraatin jälkeen tulee Poltterabend, jossa on sekä morsian ja sulhanen, sekä ihan kaikki vieraat, jotka sattuvat pariskunnan jostain tuntevan ja yhdessä juhlia. Poltterabendin jäkeen tulee sitten kirkkohäät, jos on tullakseen. Nuoret kuulemma nykyään enenevissä määrin jättävät ne väliin. Muutenkin maistraatin ja kirkkohäiden välillä saattaa mennä parikin vuotta.

Yksi tälläinen polttariporukka kutsui minut mukaansa juhlimaan kanssaan. Toki mielenkiinnolla mukaan lähdin. Illasta tulikin oikein hauska, puolet tytöistä puhui englantia. Dörth ja Sabina oikein hyvää englantia ja heidän kanssaan sitten illan juttelinkin. Dörth oli kuorolaulaja ja kierteli ympäri maailmaa ja mietti kovasti mitä tehdä kuorouran jälkeen. Sabina oli juuri valmistunut kauppakorkeakoulusta, ja etsiskeli työtä laman keskellä. Ei kuulemma ole helppoa täälläkään työn saanti.

Iltameni aamun pikkutunneille, ja check-out hostellista odotti kello 10 asti. Nyt vähän ruokaa, ja Maintal Radwegille.

Matkaa Frankfurtiin on kuulemma 220 kilometriä, koska reitti seurailee jokea, joka kiemurtelee. Poljen sinne kahdessa päivässä. Vaikka vastatuulta onkin luvassa. Haetaan nyt välillä vähän kovuutta tähän reissuun, ellei sattumalta jotain mielenkiintoisempaa satu matkalla. Tänään sen verta kun polttareiden jälkeen pystyy ja huomenna loput :)

Frankfurtin jälkeen on taas mahdollisuuksia lähteä Reiniä pitkin Düsseldorffiin, tai kääntyä etelän suosituille pyöralueille. Mutta sinne on kaksi päivää aikaa. Turha miettiä vielä.

Eläkeläiset pyöräilee

Majoittauduin Youth Hostelliin, vaikka vähän epäilin, että kehtaanko sinne mennä, vanha kun olen. Paikka oli pyöräilijöiden suosiossa, joten ikähaitari vaihteli kouluryhmäteineistä sinne pitkälle yli 70 vuoteen. Myöhemmin opin, että vielä pari vuotta sitten Baijerissa Youth Hostellit oli vain alle 26 vuotiaille. On heillä vieläkin etuajo-oikeus. Hyvä niin

Lauantai kun oli, ajattelin tutustua paikalliseen yöelämään.

Aloittelin illan juttelemassa Hostellissa 68-vuotiaan eläköityneen ilmavoimien ilmavalvontaupseerin kanssa. Hän oli jäänyt eläkkeelle 53 vuotiaana, ja ensimmäisenä eläkepäivänä hypännyt pyörän selkään ja ajanut Portugaliin, jossa hänellä on toinen koti. Siitä lähtien kaveri on tehnyt erilaisia reissuja ympäri Eurooppaa. Kiertänyt itämeren, kiertänyt jäämeren rannat, ajellut ristiin rastiin länsi-Eurooppaa. Ensi vuonna lähtee itä-Euroopan kiertueelle. Euroopassa ei ole enää montaa maata, jossa hän ei pyörällä ole käynyt.

Hän haaveili Pan-America matkasta. Alaskasta Argentiinan eteläkärkeen. Matka veisi ehkä 7-8 kuukautta. Vaimo vielä vastustaa, vaikka lupasikin Meksikossa vaimonsa kanssa 3 viikon loman viettää. Epäili ja toivoi, että saa matkan 70-v lahjaksi. Todella hyväkuntoisen oloinen kaveri ikäisekseen. Käyttää kolme päivää Frankfurtiin. Minä ajattelin tehdä kahdessa. Saas nähdä pääsenkö perille edes kolmessa.

Täällä on todella paljon eläkeläisiä pyöräilemässä. 70 vuotias retkipyöräilijä ei ole mikään ihme, enemmän sääntö kuin poikkeus. En taida montaakaan 70 vuotiasta suomalaista eläkeläistä tuntea, joka edes pystyisi saati haluaisi pyöräretkelle lähteä. Mitäköhän teemme väärin?

Würtzburgiin

Luvattu 3,5km nousu ei ollut paha, ja se palkittiin vielä samanlaisella laskulla. Matka itsessään oli samaa kuin aiemminkin. Pieniä teitä ja pieniä kyliä.

Saavutin kuitenkin Maintal Radwegin, joka seuraa Main jokea. Nyt näkyi taas pyöräilijöitä paljon. Oli perheitä, vanhoja pariskuntia, setiä ja tätejä. Löytyipä joukosta jopa tyttöjalkapallojoukkuekin, jolta sain osakseni paljon huomiota. Taisin vaikutaa aika nuorelta kanssa pyöräilijöihin verrattuna :)

Mukavia tyttöjä, heidän kanssaan hetken pyöräilinkin ja toisiamme kuvasimme. Yhteistä kieltä ei vain oikein löytynyt. Yllättävän huonosti nämä saksalaiset englantia osaavat. Törmäsin myöhemmin kaupungilla tyttöihin. Jäivät kanssa Würtzbergiin yöksi.

Reitillä oli myös laivamatka Main joen yli. Kts kuvista. Mainal Radweg on Saksan vanhin ja suosituin pyörätie. Hauskasti satuin tämänkin löytämään, sillä suosittuja ja hyviä pyöräteitä itseasiassa tänne lähdin hakemaan. Mainal Radweg vie Frankfurtiin, joka on oikealla suunnalla. Erityinen plussa pitää antaa pyöräreitistä, sillä siitä on saatavissa GPX tiedosto!

Idyllinen aamu

Täällä kirkon kello lyö ainakin tarpeeksi. Joka vartin yli kerran, puolelta kaksi kertaa, varttia vaille kolme kertaa. Tasatunnein neljä kertaa, ja toisella kellolla sitten tuntien lukumäärän verran.

Kukko kiekuu kanalassa 20m päässä. Kävin maatalon isännän kotona syömässä aamupalan ja suihkussa. Talo oli todella iso, siisti ja modernisoitu, vaikka kuulemma onkin 100-150 vuotta vanha. Kenkiä vaihtaessa kissa tuli syliin kehräämään.

Edessäpäin on Würzberg, joka on kuulemma hieno paikka. Alueen viinit ovat myös kuulemma arvostettuja. Taidanpa ottaa vinkistä vaarin, ja jäädä sinne täksipäiväksi tutustumaan. Pääsenköhän tätä vauhtia koskaan Düsseldorfiin? No, aina on mahdollisuus käyttää junaa.

Kylän viinimaistajaisissa valitsemassa viiniä viinijuhlille

Viime kirjoituksen jäkeen, löysinkin pian pyöräreitin, joka vei oikeaan suuntaan. Pyörätie oli valtakunnalliselta totuttua tyyliä. Asfaltoitu kevyenliikenteen väylä peltojen välissä, eikä autotietä missään. Välillä hiekkateitä ja traktoripolkuja. Ajoin kohtuullisilla sykkeillä, jos olisin löytänyt telttapaikan. Ei ketään pyöräilijöitä, ei palveluja.

Jossakin missasin pienen kyltin, ja hukkasin reitin. Noh, jatketaan pimeään asti gepsin mukaan. Aivan sama. Saavuin taas pieneen kirkonkylään (päätin, että kutsun näitä turhia pieniä kyliä kirkonkyliksi. Suomessa kirkonkylä on keskus, jossa on elämää. Nämä täällä on niitä Suomen laitakyliä, jossa ei ole kirkkoa) joka oli jo sen verta suuri, että siellä oli yksi gasthaus (joita on kaikkialla). Gasthausissa oli väkeä tuvan täydeltä. Pimeäkin oli. Mietin sissiyötä, jos edestäpäin sopiva metsä löytyisi. No koska Gasthausissa oli tuvan täydeltä väkeä, niin ajattelin, että mennään tänne.

Menin sisään, ja 40 silmäparia tuijottaa mua ja mun succiksia. Gasthausin isännältä kysyin, että olisko huonetta. Ei ole. Olin jo kääntymässä pois, kun joku sanoo, että odota hetki. Pari kyläläistä lähti selvittämään tilannetta, yksi tarjosi viiniä.

Kylä oli kokoontunut maistelmaan tämän vuoden viinisatoa, koska ensi viikonloppuna on suuret viinijuhlat kylässä. Kyläläisten selvittelyn jälkeen, selvisi, että huone löytyisi 10km päästä siitä suunnasta mistä tulin. Ei oikein napannut. Kysyin, löytyiskö telttapaikka. Joo, ei ole tässä kylässä ongelma. Laita mihin vaan. Yksi isäntä lähti näyttämään maatilansa takaa nurmikenttää. Teltta pystyyn, nopea siistiytyminen ja takaisin viinimaistajaisiin.

Kylä, Krassholzheim, on 500 sadan hengen kylä, joka tuottaa 70 000 litraa viiniä. Seuraavana viikonloppuna on isot viinijuhlat, joihin tulee väkeä ympäri maakuntaa. Onpa juhlissa viinilähdekin, josta pulppuaa erilaisia viinejä. Nyt maisteltiin siis, tämän vuoden satoa juhlia varten. Viini virtasi, ja vieraasta pidettiin hyvää huolta. Gasthausin emäntä loihti herkkulautasen illalliseksi (kts. kuvista). Kaikki paikallista tuotantoa. Todella hyvää! "Erikoiskastike" oli aika voimakasta ja tulista. Toinen parhaiten englantia puhuvista kavereista ei halunnut kääntää mitä kastike on. En kuulemma ehkä tykkäisi siitä sitten enää. Turhaa kainosteli, hyvää se oli, vaikka olisi tullut sian takapuolesta. Ehkäpä tulikin. (kuten kaikki paistit, joita lautasellakin oli)

Ilta meni jutellessa gerlingishiä, Vain ehkä noin 5 henkeä puhui englantia, muiden kanssa puhuin elekieltä ja omaa surkeaa saksaa. Sama se, hauskaa oli ja toisiamme ymmärrettiin. Viinit oli todella hyviä! Enemmän pidin valkoviinistä, vaikka punkuistakin löytyi pari todella helmi viiniä. Koko tuotanto menee suoraan tuottajilta kuluttajille, joten ei valitettavasti päästä Alkosta ostamaan. Ostaisin aivan varmasti.

Tulin hyvin juttuun paikallisen viintuottajien presidentin, Güntherin, kanssa, joka halusikin minulle ruokani tarjota. Günther puhui yhtä surkeaa englantia, kuin minä saksaa. Güntherin oma punkku oli hyvää, mutta ei erityinen suosikkini. Toki sanoin, että viini oli juotavaa, joka kuulemma on paikallisten ylin kategoria arvostukselle :)

Huomenna edessä on kuulemma 3,5km nousu, jonka rinteillä paikalliset viinirypäleet kasvaa. Pitää muistaa kuvata.

Tämän päivän kuvissa on myös hieno kartano. Siellä asuu von Frankenstain! Tämän kuulin kanssa. Varmistui myös, että näistä turhista kirkonkylistä käydään kaupungeissa töissä. Siksi siellä ei ole ketään. Automaassa ilmeisesti pitkät työmatkat ei ole mikään ongelma.

Maatalon isäntä, joka antoi telttapaikan, tulee herättämään 07:30 aamupalalle, joten pitänee alkaa nukkumaan.

Reissusta on yli puolet jäljellä, mutta uskon, että tämä oli reissun kohokohta. Vaikea tästä on ainakaan paremmaksi laittaa. Kuten kyläläisille sanoinkin, olisin voinut valmistella tätä reissua 10 vuotta, enkä silti olisi osannut tulla tähän kylään tänä iltana ja tavata heitä. Tämä on se syy, miksi pyöräretkeilystä pidän. Tätä ei mikään matkatoimisto voi tarjota! Guten nacht!

Ulkona kartalta

Nyt sitten ollaan ulkona kartalta. Ei oikein mitään havaintoa missä sitä menee.

Yhden pyöräreitin löysin. Seurailin sitä niinkauan kuin suunta vaikutti hyvältä. Pyöräreitillä oli joku hieno nimi. Ei paljoa lohduta, kun nimi ei kerro mistä mihin se vie. Nyt lähinnä seurailen isompia teitä enempi lähempi kauempaa.

Bikemapistä yritin löytää pyöräreittejä, mutta vaikeaa on. Pitäisi olla erikseen kategoria niille. No mennään sitten fiilispohjalta. Sama kai se on missä sitä pyöräilee. Olen kauniissa pienessä Neustadtissa. Täältäkin todennäköisesti lähtee useampiakin pyöräreittejä, mutta niitä on aika hankala löytää. Tuuripeliä.

Taidanpa kävästä terassilla ja polkea vielä tunnin. Sitten voisikin etsiä yöpaikan.

Should I stay or should I go?

Olen tässä pähkäillyt, mitä tekisin. Vaatteet ovat vielä märät, tänään ne ehtisi ehkä kuivua. Toisaalta kuivuu ne ajaessakin. Tosin joudun nyt ajamaan kaupunkiasussa, toki sekin on pyöräilyasu.

Nürnberg näytti miellyttävältä paikalta. Vanhakaupunki on hieno, sillä on pitkä historia. Kotkia on jokapuolella. Yleiskuva on siisti, keskustassa on iso ja eläväinen kävelyalue. Kauppoja on. Paljon kanaaleja ja jokia. Täällä voisi viettää helposti toisenkin päivän. Sillan alla näytti elävän väkeä, mutta nekin vanhassa kaupungissa. Tyylitajuisia pummeja.

Nürnberg on "saksalaisista kaupungeista saksalaisin". Miksi siis lähtisin, enkä jäisi ihailemaan paikallista kulttuuria. Olenko täällä pyöräilemässä ja kilsoja keräilemässä vai lomailemassa.

Päätin kuitenkin lähteä. Matkaa on varmaan vieläkin 600km ja lento ei odota. Uskon löytäväni hienompia ja erilaisempia nähtävyyksiä matkan varrelta kuin kaupungista.

Pyöräkartta riittää enää muutamia kymmeniä kilometrejä, eikä autokartoista ole paljoa apua. En keksi keinoa, millä länteen menevistä pyöräreiteistä osaisin valita parhaan. Eikä niiden kääntymisistäkään ole kartan jälkeen tietoa. Nimet eivät paljasta kohdetta.

"Go west!" lauloi muistaakseni Pet Shop Boys aikoinaan. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Enpä osaa kappaletta hyräillä matkamusiikiksi. Olisi pitänyt käydä heidän konsertissaan Helsingissä ennen lomalle jääntiä.

Tarkempaa tietoa ei siis ole. Ilmeisesti kuitenkin ylämäkeä ja vastatuulta luvassa. Jos hyvin käy, saavuttanen Manhaimm-Frankfurt tasan huomenna illalla.

Arkkitehtoonista pähkäilyä

Pakko myöntää, että puoluepäivän rakennelmat, vaikka ovatkin keskeneräisiä, suunnitelmia tai rapistuneita teki suuren vaikutuksen. Päivä meni pelkkiä paikkoja kierrellessä, jos kaikki olisi valmistunut ja suunnitellut puoluepäivät järjesetty, niin jonkinlaisen vaikutuksen se olisi varmasti jokaiseen tehnyt.

Mikäli Albert Speerin elämänkertaa oikein muistan, hän oli kuitenkin kohtuullisen köyhä nuori arkkitehti, kun Hitler otti hänet siipiensä suojaan. Käsittääkseni, mikään paatunut natsi hän ei ainakaan alkuun ollut.

Perinteisen markkinatalouden sääntöjen mukaan, nuorelle arkkitehdille mahdollisuus tehdä paljon rahaa, rakennuksia ja mainetta olisi varmaan suuri houkutus kenelle tahansa tänäkin päivänä. Ja toki pitää muistaa perspektiivi; samoihin aikoihin Times lehti valitsi Hitlerin vuoden mieheksi - mistä Speer olisi voinut tietää?

Toki rakennukset on rakennettu pitkälti myös pakkotyövoimalla. Osa työvoimaa on kuitenkin ihan perussaksalaisten, jotka suorittivat pakollista puolen vuoden työpalvelusta tai olivat palkattuina rakennustyömaille.

Onko se, mihin NSDAP syyllistyi myös rakennusten vika? Missä määrin rakennusten syntyhistoria vaikuttaa niiden arvostukseen ja niiden kohteluun? Voiko rakennus edustaa ismiä, vai onko se vain jotain funktiota toteuttava rakennelma, jonka funktio voidaan vaihtaa ismien vaihtuessa?

Mitä rakennuksia historia on meille jättänyt, ja kuka ne on rakentanut? Täällä Baijerissa, ei taida niin pientä kylää ollakaan, etteikö täällä olisi kirkkoa. Onkohan yhtään kirkkoa, jonka tornista ei näkyisi toista kirkkoa. Niitä on eri vuosisadoilta, ne kertovat historiaa.

Meillä on pyramideja, temppeleitä, linnoja, monumentteja ja infrastruktuuria. Toki joitain kulttuurirakennelmiakin on säästynyt.

Infrastruktuuri on paras esimerkki. Sillä ei ole tunnesidettä. Jos se palvelee, se säilyy. Jos se vanhenee, se puretaan. Puhelinverkon rakentaminen on ollut yksi ponnistus Suomessa. Langattoman teknologian myötä, se puretaan ja korvataan kännykkämastoilla. Kun akkuteknologa kehittyy, ja siirrytään P2P kännyköihin, niin nekin mastot puretaan. Ne ovat liian nuoria, jotta niillä olisi itseisarvoa. Roomalaiset vesijohdot palvelivat riittävän kauan, jotta ne saavuttivat itseisarvon.

Muut historialliset rakennukset onkin sitten jonkun ismin aikaansaannoksia tai hallitsijan ylivertaisuutta korostavia. Ne ovat palvelleet jotain ismin tarkoitusperää, yleensä kansan vakuuttamista ismin ylivertaisuudesta. Tai sitten vain muiden vakuuttamisesta oman ismin ylivertaisuudesta, jossa mm. puolustusrakennuksissa oikeastaan on kyse. Sotilasrakennelmat on tehty kestämään taistelut, siksi niitä on jäljellä. Sillä onko ismi uskonto vai hallintomuoto ei juuri ole merkitystä.

Mitä me jätämme tästä aikakaudesta jälkeen? Ehkä jätämme jälkeen vain toimistorakennuksia tai kauppapaikkoja. Sanomatalon, Keilaniemen pääkonttorin tai Tuurin kyläkaupan. Onko se se mitä haluamme jälkipolville kertoa? Vai kultturista? Modernintaiteenmuseon? Se kun vuosi jo ensimmäisenä talvena? Halvalla 8€ päiväpalkalla palkatuilla itä-eurooppalaisilla työmiehillä rakennetun musiikkitalon? Kyllä siitä me suomalaiset voidaan olla ylpeitä! Miten valtion maksama 8€ päiväpalkka Helsingin keskustassa eroaa orjatyövoimasta? Ainiin, se on markkinataloutta.. Ehkä hyväkin, että tästä ajasta mitään ei jää jäljelle. Sen kun on rakentanut halvin tarjoaja.

Täällä rakennettiin puiset kulissit ennen kivistä rakennusta. Nürnbergin laidalle rakennettiin pieni katsomon osa, jolla testattiin, että German Stadionin yleisö näkee toistensa yli. Tänä päivänä meillä on CADit sekä muut pelit ja vehkeet. Tietämyksemme lujuusopista, materiaaliopista ja ympäristön vaikutuksista on aivan toisella tasolla.

Meillä on työvoimaa. Sadat tuhannet ovat tälläkin hetkellä työttöminä. Kongresshallea rakensi vain 1400 henkeä päätoimisesti. Suomalaista maailman parasta graniittia meillä on käsittääkseni huolettomaan käyttöön. Ainoastaan energiaa meillä ei ole. Mutta mitä yksi megalomaaninen rakennelma sitä muuttaa? Se on pisara meressä.

Rakennetaan siis joku funktionaalinen rakennelma, joka kestää seuraavan jääkauden. Jotain joka kertoo, että keitä me olimme ja että me olimme täällä. Minkälaista meidän elämä oli. Mihin me uskoimme, mistä pidimme ja mikä oli meille tärkeää. Jätetään jälkemme maailmaan. Kerrotaan, että täällä joskus asui pieni eriskummallinen kansa. Eikö siitä ole arkkitehtuurissa loppuenlopuksi ole kyse?

Elätämme työttömät jokatapauksessa niin pitkään kuin se on mahdollista. Elvytämme investoimalla suuret määrät rahaa hetkelliseen infrastruktuuriin. Nürnberg ei ole saanut Kongresshallea purettua, kun se on liian kallista. Olisivat rakentaneet sen valmiiksi. Ei ole kivaa olla työttömänä. Se on psykologisesti raskasta ja yksinäistä. Yhtähyvin sen ajan voisi olla yhteisöllisesti rakentamassa jotain mistä voi olla ylpeä. Koneet maksavat liikaa? Eipä kovin häävejä työkaluja ollut käytettävissä kun pyramidit rakennettiin. Tehdään sitten ilman koneita. Ei osata? Käsittääkseni suomalainen kivenkäsittely pitäisi olla maailman huippuluokkaa. Tosin, ei taideta vieläkään osata rakentaa kivisaumoja yhtä hienosti kuin Mayat. Olisi siinäkin akateemikoille ja insinööreille tutkittavaa.

Näillä näkymin, ainoa mitä jätämme jälkeemme tuhansien vuosien aikaikkunalla on ydinjätevarastot. Se taitaa olla ainoa, mitä rakennetaan kestämään "ikuisesti". Sorppa, älä tule tänne. Me pilasimme jo tämän paikan pysyvästi. Hieno viesti!

Takaisin Speeriin. Speer toki kohosi varusteluministeriksi lopussa. Speer sai käskyn Hitleriltä tuhota tuotantolaitokset. Hitler halusi saksalaisten kuolevan liian heikkona. Speer ei toteuttanut käskyä, eikä tuhonnut rakennelmia. Speeriä ei tuomittu täällä kuolemaan vaan muistaakseni 20 vuoden vankeuteen.

Onko siis hänen suunnitelmansa pahoja? Minkälainen paikka Germania (nykyinen Berliini) olisi ollut? Washington DC on rakennettu samoista lähtökohdista ja samaan tarkoitukseen, kuin Germaniaa suunniteltiin. Ehkä hävinneen historia on vielä liian lähellä. Pyhä Saksalais-roomalainen Vanhakaupunki pommitettiin maantasalle, ja rakennettiin uudestaan. Rakennettaisiinko Kongresshalle tai Zeppelinfeld uudestaan? Stalinin kanavalla kuoli rakennusmiehiä mies/metri vauhtia. Voittajan on helppo hymyillä.

Zeppelinfeld

Se mikä minussa Nürnbergissä puoleensa veti, osoittaiutui Zeppelinfeldiksi. Tiedäthän, ne kuvat puoluepäiviltä, jossa pylväiköissä on lippuja, joukot kentällä, ilmavalvontavalaisimet tekevät valopylväitä ja Johtaja puhuu. Se olikin oikeastaan ainoa, mitä tiesin Nürnbergistä. Nämä muut rakennukset ja suunnitelmat tuli vähän yllätyksenä.

Olin reissussa 42 vuotta liian myöhään. Sen tiesinkin, että amerikkalaiset räjäyttivät hakaristin voiton paraatinsa jälkeen, mutta sitä en tiennyt, että Nürnbergin kaupunki poisti pylväät 1962, koska ne olivat vaarallisia. Samoin päädyissä olleet tornit typistettiin puoleen korkeuteensa. Näin kertoi infotaulu.

En tiedä, jotenkin voisin kuvitella, että kyseessä olisi myös politiikka? Tai sitten vain "ikuisiksi" ja monumentaalisiksi rakennetut kansallissosialistiset rakennukset eivät pysy pystyssä edes 30 vuotta. Dokumentationzentrumissa tosiaan kerrottiin, että kansallissosialistinen arkkitehtuuri piti olla massiivista ja kestävää. Niitä ei rakennettu siihen hetkeen, niitä ei rakennettu seuraaville vuosikymmenille, mutta ehkäpä jo seuraaville vuosisadoille. Olihan valtakunnasta tulossa tuhat vuotinen.

Muutenkin Zeppelinfeld oli aika surullinen näky. Paikan oli annettu rapistua. Sisälle oli rakennettu jonkinlainen urheilukenttä, joka ei käytänyt koko tilaa. (Alueelle toki mahtuu useampikin futiskenttä) Paljon oli aitoja. En tiedä oltiinko jotain valmistelemassa, tapahtumia kuitenkin paikalla vieläkin järjestetään.

Toinen mielikuva oli, että "puhujakoroke" oli yllättävän pieni. kun seisoo puhujan paikalla. Toki pylväät on poistettu, mutta vieläkin kauempaa katsottuna mielikuva on isommasta rakennuksesta. Sama kikka kuin perinteisissä (roomalaisissa?) pylväissä oli käytössä täälläkin. Eli rakennelmat pienevät ylöspäin, näyttääkseen korkeimmilta.

Zeppelinfeld oli ainoa puoluepäivien rakennelmista, joka ehti valmistua. Eikö paikan olisi voinut säilyttää edes arkkitehtiopiskelijoiden iloksi? Tuollaiselle kentälle kun toki löytyisi paljon käyttöä.

Puoluepäivä kierros

Nürnbergin kaupunki on pystyttänyt infokylttejä eri merkittäville puoluepäivän paikoille. Kyltissä on kartta, jossa muut on merkitty, ja paikasta riippuen yksi tai useampi kyltti, joka kertoo ajasta ennen 1933, 1933-1945 tai 1945 jälkeen. Se on vähän niinkuin geokätköilyä, sen verta ylimalkaiset kartat olivat. No jossain tapauksissa gepsistä oli taas paljon hyötyä. Pitääpä muistaa tällä reissulla joku kätkö jostain etsiä.

Kävin isolla kukkulalla, joka oli osa German Stadionin rakentamista. Kukkulalta oli infokylttihajotettu, joten sen sisältö jäi epäselväksi. Mäki oli jyrkkä, ja nousua noin 40m. Alas tulin molemmat jarrut kiinni ja silti vauti meinasi kasvaa liian suureksi. Hetken mietin Fillarifoorumille German Stadion haaste -threadin perustamista ja mäen kellottamista. Kerrankin ylämäki, jossa olisin hetken (ennen seuraavaa osallistujaa) pohja-ajan pitää. No mäki oli pienempi kuin Malminkartanon jätemäki, joten olkoot. Ei se aika olisi ketään hämännyt kuitenkaan.

Tuo kukkula oli siis rakennettu vanhankaupungin purkujätteistä, ja niissä on myrkkyä. Myrkky valuu alla olevalle järvelle, joka on syntynyt German Stadionin perustuksiin. Järvessä ei saa uida.

Prinssi Luipoldin kenttä oli aika iso. Nyt puistoksi entisöity. Erthalle oli suljettu rakennetun konserttilavan takia.

Vaikuttavaa olisi varmaan puoluepäivillä ollut. Parempaa pohdiskelua ja Zeppelin kentästä myöhemmin teltasta.

Kierroksen jälkeen lähdin metsästämään ruokaa ja wlania. Mielummin molempia samaan aikaan. Päätin lähteä käväsemään vanhassa kaupungissa, jotta voi arvioida pitääkö siihen käyttää huomenna päivä vai ei.

Löysin internetcafeen, joka ei tarjonnut internettiä. Heidän koneitaan olisi saanut käyttää, mutta omaa ei. USB-tikkua olisi saanut käyttää. No yritin käyttää, mutta joku blokkeri blokkasi Nyhvelon (kuuluisa jo Saksaa myöten?), Y ja Z kirjaimet olivat väärissä paikoissa, Google puhui saksaa, joten luovutin.

Vanhan kaupungin kirkon vierestä löysin WLANin ja vierestä ravintolan, johon se kuuluu. He saivat asiakkaan.

Nyt ruokaa naamaan, ja teltalle. Pimeässä polkemiseksi menee tänäänkin. Lisäsin kuvat, jotka olivat geokoodattu, mutta tämän päivän kuvat sitten tarkemmin huomenna.

Myrskyteltta

Päätin lähteä tarkistamaan teltan vauriot. Olisiko naapuri kelo kaatunut telttani päälle? Miten jätin tavarat, miten olin valkannut telttapaikan. Uiko siellä kaikki. Leirinta-alueen kaupasta nappasin mukaan Käse-Bockwurstia, joka on nyt näköjään lounaani.

Kokemus tuo näköjään varmuutta. Pimeässä 120km polkemisen jälkeenkin olin valkannut sopivasti kallellaan olevan telttapaikan vettä imevän kummun päältä, pystyttänyt teltan kunnolla ja laittanut myrskynarut paikalleen (tosin yhden kannibalisoin pyykkinaruksi). Eli ei mitään vaurioita.

Sen verta pimeys varmaan vaikutti hommaan, että sisäteltan yhden reunimmaisen nukkumapaikan jalkopään alla on nyt vesilammikko. No, se paikka on vapaana, ja sisäteltan pohja pitää vettä. Ei siis haittaa.

Hyvin kuivuu varmaan pyykkini tuolla pihalla ukkosmyrskyssä (joka taas yltyi). Tämähän voi mennä jännäksi. Mulla on kolme ajoasua, joista kaksi on tuolla ulkona "kuivumassa" ja yksi kosteana päälläni sisällä. Pitää yrittää selvittää säätiedotukset.

Sen verta märkä olen, että kosteutta tuli telttaankin. Olin mielissäni, että lähdin kuitupussilla enkä untuvapussilla. Toki reilu 400g säästökin tuntui hyvältä perusteelta.

Grosse Strasse

Tuo jo pariin otteeseen ajamani iso tie, selvisi Grosse Strasseksi. Speerin suunnittelemaksi paraatitieksi. 60m leveä, 2000m pitkä. Tosin vain 1500 metriä ehti valmistua. Ajelin tien päähän, ja vanhana paraatinkomentajana mietiskelin, minkälaista olisi marssia tätä tietä pitkin. Lähdin ajamaan keskellä tietä eteenpäin. Samassa alkoi satamaan rajusti. Tein suojaväistön puunjuurelle pahimman ajaksi. Kun sateessa tuli vähän rauhallisempaa, kävin katsomassa Saksalaisen stadionin perustuskiveä. Tuon kiven päälle piti rakentaa 400 000 ihmisen stadioni, jossa kansa voi kannustaa suosikkejaan sotilasurheilussa.

Ilma näytti siltä, että sade jatkuu, joten ajattelin ajaa Grosse Strassea sen päähän, ja etsiä ruokapaikan WLAN yhteydellä. Taas ehdin varmaan 100 metriä ajaa, kun puhkesi todella rankka ukkosmyrsky, jossa vettä tuli ylhäältä ja sivulta. Joku ei todellakaan halua mun nyt "marssivan" tätä tietä pitkin. Evakuoiduin bussipysäkin alle myrskysuojaan, mutta se oli aika turhaa. Vettä tuli niin loivassa kulmassa, että kastui sielläkin täysin. Raivoisaa sadetta kesti noin 10 min, jonka jälkeen se laantui tavalliseksi sateeksi.

Ymmärsin kuitenkin vihjeen, enkä kolmatta kertaa ajanut keskellä tietä. Reunoja pitkin sateessa polkiessani huomasin että, kallistukset toimivat tiellä ja vesi kertyy sadevesikaivoihin. Tien reunoilla oli myös kolme-neljä kivistä porrasta, jotta hurraavaa väkijoukko näkee paremmin toistensa takaa. Kyllä tuolla kelpaisi paraateja järjestää..

Kongresshalle

Kongresshalle oli tarkoitettu 50 000 ihmiselle, jotka tulevat kuuntelemaan Johtajan sanaa. Projekti ei koskaan valmistunut, ainoastaan kaksi kerrosta saatiin rakennettua. Korkeutta ~35metriä. Tarkoitus oli, että rakennus olisi tuplasti korkeampi, ja itsekantavalla lasikatolla katettu. Upea, massiivinen ja vaikuttava se oli näinkin.

Sen purkamista on usein mietitty, mutta se on kariutunut siihen, että se on liian kallista.

Dokumentationzentrum

Ajelin gepsin mukaan taas sitä isoa tietä. Tien päässä oli valtava rakennus. Vähän sellainen kolosseumin näköinen. Sen yhdestä kulmasta löytyi sitten Dokumentsation Zentrum. Kiertelin esittelyn läpi.

Konsepti oli aika jännä. Varmaan jotain 90-luvun multimedia visiota, joita ei ole enää jaksettu päivittä. Mukaan sai sellaisen kaiutin kapulan. Kapuloita oli 7 kielellä: Saksa, Englanti, Ranska, Italia, Espanja, Venäjä, Puola. Mietiskelin, että missä määrin kielivalinnat pohjautuvat historiasta. (Kotimaa, miehittäjät, liittolainen ja pahiten tuhottu maa) Missä Kiina, Japani, Arabia, Portugali? Vanha aseveljeyskään ei näköjään riittänyt listoille pääsemiseen :)

Kapulan kanssa sitten kuljettiin läpi huoneita. Huoneissa oli infotauluja, joissa oli tekstit pelkstään saksaksi ja lisäksi kapulanumero. Numeron syöttämällä kapulaan, tuli kapulasta sitten valitulla kielellä otsikko ja varsinainen teksti. Kuvatekstejä, jotka olisi usein kiinnostanut eniten ei tullut. Alkuinnostuksen jälkeen, tuntui aika rasittavalta. Kokoajan sai olla näpyttelemässä koodeja, infotaulun saksankielisestä otsikosta olisi pitänyt pystyä arvaamaan, että kiinnostaako tämä minua. Jos jotakin ei ihan kuullut, olisi ääninauha kuunnella uudestaan.

Pari kosketusnäytöllistä kuvagalleriaa, joissa kielivalinnat, löytyi kanssa. Tätä mediaa olisi saanut käyttää PALJON enemmän.

Huoneissa (loppua kohti lähes jokaisessa) pyöri videoesityksiä, jotka kapula tunnisti, ja alkoi automaattisesti soittaa ääniraitaa. Tästä on ollut joku insinööri innoissaan. Minäkin pienen hetken sillä ajattelin, että tässä on nyt hyödynnetty paikkatietoja fiksusti. Alkuinnostus hävisi nopeasti. Kapulasta alkaa tulla ääntä, ja sitten saat etsiä, että missäköhän juuri tämän ääniraidan video pyörii. Ja videoiden ääniraidat dominoi. Ne alkavat itsestään, ja soivat kokoajan. Jos halusit infotaulun ääniopastuksen kuulla, piti ääniraita keskeyttää ja näpytellä numero. Aluksi vaikuttikin siltä, että automaattiset ääniraidat ovat tarkkarajaisia. Mutta joku radioaalto systeemi se varmaankin oli, tarkkarajaisuus johtuikin vain paksuista kansallissosialistisista seinistä. Yhdessä paikassa videota katsellessa oikeassa korvassa kapulaa pitäessä tuli oikea raita ja vasemmassa korvassa naapurihuoneen esityksen ääniraita (kapinoivan pakkotyövoiman tekemän?) tiiliseinän takaa.

No itse näyttely kävi NSDAPin nousun ja tuhon. Itse sodasta ja sotatoimista ei ollut mitään, eikä siihen toki tarvetta ollutkaan. Suurin anti oli tietenkin Nürnbergin osuus, Führer-kaupungin asema, monumentaaliset ja ikuiset rakennukset ja päivittäinen elämä puoluekokouksissa. Muuten varsin pintapuolinen (tai sitten tunnen ajan historian vain keskivertoa paremmin). Toki 5 euron arvoinen. Puitteet oli hienot, ja niitä oli osattu hienosti hyödyntää!

Pyykkipäivä

Nukuin aamulla pitkään, tänään ei ole kiire. Satoikin. No, sade loppui heti kun teltasta nousin, ja aurinko tuli esiin. Palvelu pelaa. Arvoin käsi- ja konepyykin välillä. Päädyin linkouksen takia konepyykkiin. Poletti koneeseen, ja saksankielisiä pesuohjelmia arpomaan. Saas nähdä kuinka käy. Ei mulla pesuainetta ole, mutta eiköhän koneessa sen verran jäämiä ole. Enkä pesujauhetta haluaisi käyttää teknisiin varusteisiin, ja neste tuo painoa.

Dokumentationzentrumkin löydyi gepsistä itseasiassa 1,5km päästä. Se on päivän pääkohde.

Jahas, kone lopetti pesemisen, ja jätti vedet sisään. En kyllä pysty keksimään miksi. Kreditikin hävisivät. Ehkäpä saksalaisella tarkkuudella linkouksesta olisi pitänyt maksaa eriksen. No, nyt on ikävä Romua ja Romun pyykkinarua..

Valtakunnallinen pyöräreitti vain minulle

Siirryttyäni valtakunnalliselle pyöräreitille, hävisi retkipyöräilijät kuin tuhka tuuleen. En nähnyt ketään. Jokunen paikallinen pyöräilijä tuli vastaan. Kartan mukaan reitillä oli yksi telttapaikka. Enä huomannut. Itseasiassa Gungoldingin telttapaikkaa ei edes karttaan ollut merkitty. Mikään ei viitannut, että reittiä kukaan käyttäisi. EI Zimmer freita, ei vesipaikkoja, ei Biergarden mainoksia. Ei mitään.

Eli valtakunnallinen reitti ei ainakaan itsessään takaa mitään. Sinänsä reitti oli ihan ok. Yhdistelmä erillisiä pyöräteitä, pieniä kyläteitä, traktoripolkuja, maantietä. Kaikki hyvässä kunnossa, kaikki vähä liikenteisiä.

Nyt garmini pysyi kuin naulattuna reitillä. Eli garminin optimoijan mukaan optimaalisin reitti. Se näköjään rakastaa pyöräteitä. Sen mielestä kun on kivempaa polkea yhteensä 55km päästäkseen pyörätielle ja sieltä perille, kuin polkea suoraan 5km maaliin. No, tästä oli sekin hyvä puoli, että pystyin ajamaan Garminin eikä opasteiden mukaan.

Reitit on merkitty saksalaisella pikkutarkkuudella. Voi olla aivan varma, että jokainen käännös on merkitty. Mutta miten merkitty, on sitten aivan toinen kysymys. Pyöräreittejä on paljon, ja markkinamiehet ovat niitä päässeet brändäämään. Ei olekaan kaikki samanlaisia ja numerolla erotettua. Niillä on tunnuksia, logoja, erilaisia kylttejä. Kun monta reittiä menee samaa tietä, ei välttämättä kaikkia ole merkitty. Ja yhteistä kaikille on se, että ne on pieniä. Miksi? Toki olen huononäköinen, mutta kun laskuissa nopeus on 60km, ei se voi muillekaan olla helppoa löytää 10cm*10cm pyöräkyltti jostain, ja tunnistaa, että se on vielä tämän reitin opaste. Nuolet mihin käännytään ei ole kuin 2*2cm. Yhden merkin huomaamattomuudella, olet eksynyt, etkä reitille takaisin löydä, kuin kiipeämällä mäkeä takaisin ylös. Pari kertaa ohi, mutta garmin pelasti.

Loppupuolella vastaan tuli kanaali jota reitti seurasi. Aika hauska ja samalla tylsä. Vatupassissa oleva hiekkatie, kilometritolkulla. Tuulettomassa illassa, kun pyörän sai liikkeelle matka sujui mukavaa 25-30km/h vauhtia.

Valtakunnallinen reitti poistui kanaalilta jostakin kohtaa. Garminin mukan siitä olisi ollut 25km Nürnbergiin. Kanaalia pitkin jatkoi paikallinen reitti, joka lupasi Nürnbergin olevan 7km päässä. Valkkasin paikallisen reitin, ja jatkoin kanaalia pitkin. No eipä sieltä mitään kaupunkia tullut 7km päästä. Samaa kanaalia vaan. Sitten oli pakko tutkia karttaa, ja gepsiä, ja miettiä mistä majapaikka löytyisi.

Pyöräkarttaan oli merkitty yksi leirintäalue. Aika sivussa. Ei mitään muuta varteenotettavaa. En halunnut sinne lähteä, ilman tietoa, että siellä todella on leirintäalue. Openstreetmap tiesi kertoa yhden leirintalueen. Päätin luottaa yhteisöön. Vielä 5km kanaalia, ja sitten paikallista kehätietä pitkin leirintäalueelle. Kiitos yhteisö! Pitääpä kotiinpäästyä tarkistaa, että Oittaa ja Rastaala on varmasti merkitty karttaan.

Pimeäksi polkemiseksi meni tänäänkin, tosin vain viimeisen parin kilometrin osalta. Pimeässä hämmästelin isoa leveää tietä. Rekkoja parkissa, vessoja, jne. Nürnbergin konferenssikeskus oli toisessa päässä. Ajattelin, että se liittyy jotenkin siihen. Pitävät pihalla näyttelyitä tai jotain.

Leirintäalueella tapasin suomalaisen perheen, joka oli juuri ehtinyt perille (liikkuivat autolla, ja puomit meni kiinni klo 22) käytyään parilla karttaan merkityllä olemattomalla leirintäalueella, ja sitten joltain kuulleet tästä karttaan merkitsemättömästä leirintäalueesta.

Teltta pystyyn, iltapalaa namaan ja illan elokuva makuupussissa. Täydellistä. Kuplamuovit takasivat prinsessa pedin, mutta siitä myöhemmin lisää.

Wiener schnitzel ja käpistelyä

Söin Wiener Schintzelin, päivitin paikalliset kartat gepsiin ja geokoodasin kuvat, sekä laitoin Picasaan. Reissu voi jatkua. Vielä ei ole tämä valtakunnallinen reitti vakuuttanut. Katsotaan, mitä edessäpäin tulee.

If you build it, they will come

Nyt noin 10km poljettua tätä pyöräreittiä. Matkan varrella vesipiste, monia pöytiä ja penkkejä istuskeluun ja maisemista nauttimiseen. Koko pätkä ei ole asfalttia vaan hiekkatietä mukana.

Tulin ekaan kylään. Äkkiseltään tämä ei ole sen kummallisemman tuntuinen (no, ehkä kartassakin vähän isompi kuin aiemmin puhumani) kuin aiemmat. Mutta täällä on joka paikassa Zimmer freita, kahviloita, Biergarteneita, jne. Elin voimaa. Ja toki paljon retkipyöräilijöitä viettämässä taukoa. Ja tuhlaamassa rahaa, eli pyörittämässä paikallista kylää.

Mistäs me saataisiin Suomeen edes yksi tälläinen reitti?

Ehkä tämä on vaan alkuinnostusta, tai olen jotenkin osunut Saksan parhaalle 10km pätkälle pyöräreittiä, mutta en usko. En edes vielä ole valtakunnallisella reitillä, joka odottaa ehkä 20km päästä. Se on merkitty pyöräkarttaan monta kertaa leveämmällä viivalla. Minkäköhänlainen paratiisi siellä oikein odottaa?

Kuvia en jaksa alkaa nyt säätämään, katsellaan illemmalla. Niitä olen nyt aika paljon ottanut - ajaessa. Liikaa kuvattavaa, että viitsisi pysähtyä.

Inglostadista Gungoldingiin

Inglostadissa näin ensimmäisen retkipyöräilijän. Muuten en juuri kaupunkiin tutustunutkaan. Kävin jätskillä ja etsin Fon hotspotin. Inglostad on Audi kaupunki. Pitänee tarkemmin selvittää, minkätasoinen Audikaupunki, mutta isot tehtaat ja konttorit siellä oli. Olisikohan peräti pääpaikka? Katsokaapa kuvista tarkemmin. Jep, pääkonttorikaupunki. Hienot oli muuten autotehtaan pyöräparkit!

Garmin taas reititteli miten sattuu, joten otin suunnaksi päästä paikalliselle pyöräreitille, josta pääsisin valtakunnalliselle pyöräreitille, josta pääsisin Nürnbergiin. Ajelin pieniä teitä, peltojenkin välissä. Taas oli pieniä kyliä tasasin väliajoin.

Jäätelö teki tehtävänsä ja laktovamma iski. Vessaan oli päästävä. Haravoin kolme kylää läpi. Ei ainuttakaan kauppaa, kahvilaa, tai muuta mihin luontevasti vessaan pääsisi. Pari Gasthausia, mutta nekin kiinni.

Nuo kylät on jänniä. Talot on kauniita, pihat hyvin hoidettuja. Ihmisiä tai palveluita ei oikein näy missään. Kouluja ja lastentarhoja näin. Lastentarhasta äidit haki yhdeltä jo lapsiaan kotiin. Ilmeisesti ihmiset käyvät jossain kaukana kaupungissa töissä.

Löysin metsänkin. Metsä tarkoittaa näköjään paikkaa joka ei sovellu maanviljelykseen, eli mäkistä maastoa. No minut palkittiin 1,5km 10% laskulla, jossa nopeus oli kokoajan 55-60km/h vaikka jarruttelin kun en mutkissa uskaltanut ajaa tarpeeksi lujaa. Tuosta metsästä olisi löytynyt telttapaikka, ja surffatakin olisi voinut, jos vessapaperia olisi mukana ollut. Korjataanpa tilanne joskus.

Gungolding oli taas samanlainen pikkukaupunki, luovuin jo toivosta löytää vessa. Löysin kuitenkin hakemani pyöräreitin ja puolenkilometrin jälkeen idyllisen leiripaikan pyöräilijöille. Joen rannassa, telttapaikkoja, roskiksia, nuotiopaikkoja ja vessa! Piti kokeilla olisiko jopa WLAN ja joku avoin hotspot onkin, mutta en saa siihen connectia. Se olisikin ollut liian täydellistä.

Pyöräretkeilijöitä olen nyt tässä 15 minuutissä nähnyt enemmän kuin elämässäni tähän asti yhteensä. Taidanpa pysytellä pyöräreiteillä tästä lähin :)

Aamutoimet hoidettu

Perus aamu: hampaiden harjaus, syö aamupalan, magnesium ja vitamiini napit naamaan, kaikkien kuvien deletointi ja härvelien lataus... En näköjään sitten taas osannut. Vahingossa poistin kaikki kuvat reissusta. No onneksi ne on Picasassa. Bittien taivaaseen katosi vain pari kuvaa Baijerilaisesta maalaismaisemasta. No sitä lienee tänään tarjolla lisää.

Kello ei ole kymmentä, ja nyt on jo tosi kuuma. Vanhempi pariskunta tuossa minua jo varoittelikin, että kuuma päivä on tulossa. Onneksi ei ole nettiä, niin ei näe sää ennustetta. Jäisin vielä tänne pitämään varjoa.

Saisinko tarjota oluen?

Gasthausin terassilla vanhempi herrasmies, jonka kaverit lopettivat illan ja lähtivät, olisi halunnut tarjota minulle oluen. Kaunis ajatus, ja olisin siihen varmaan tarttunutkin, jos olisin ehtinyt käydä suihkussa ja vaatteet vaihtaa. Nyt olin juuri kantamassa laukkuja huoneeseen. Yhteistä kieltä ei oikein ollut, joten oli helpompi vain kieltäytyä kauniisti, kuin alkaa selittämään, että en juo olutta. Tuskin olisi edes uskonutkaan.

On se niin väärin, että on Saksassa eikä juo olutta. Joten päätin tällä reissulla ottaa tavoitteeksi juoda yksi olut sopivan hetken tullen. Nyt tarvitsisin suosituksia! Normaali suomalainen kalja ei uppoa ollenkaan, joten jotain erimakuista olisi tarve löytää.

Blogger client?

Yllättävän vähän tuntuu Google Bloggeria kehittäneen oston jälkeen. Toki Picasaan on integrointi, mutta sekin tuntuu jääneen vähän kesken (tai sitten en vain osaa). Voisihan näissä blogimerkinnöissä olla suoraan kuvitusta Picasasta, vaikkapa slideshow blogimerkintään liittyvistä kuvista. Toki ihan image tagillä saa kuvia, mutta voisi se integrointi olla vähän helpommaksi tehtyä.

Koska näyttää siltä, että wlanit ei ole itsestään selvyys, niin blogaamiseni on aika purskittaista. Nytkin kirjoittelen tätäkin notepadillä, ja copypastean sitten kun verkkoyhteyden joskus jostakin saan. Miksei Bloggeriin ole clientia, joka taltioisi kirjoitushetken, ja mielellään vielä gepsi trackista paikan. Silloin blogimerkintintöihinkin saisi oikean aika- ja paikkatiedon mukaan. Eikai ATK voi olla sitä, että itse katson kelloa ja kaupungin kylttejä ja rustaan ne teksteihin mukaan..

Ehkäpä Google Wave aikanaan tuo jonkun autuuden tähänkin.

Puolikas ajopäivä

Päivä meni Katin luona. Kati ehti tulla töistä, iltakokouksen takia lyhyt työpäivä. Tourin jälkeen lähdin ajamaan tavoitteena Ingolstad. Siitä lienee helppo päivä matka huomenna Nürnbergiin. Tavoitteeseen pääsinkin, vaikka pimeällä ajoksi meni taas viimeisen tunnin osalta.

Ensivaikutelma on hieno. Maasto oli kumpuilevaa, pitkiä ylämäkiä joita sai nousta kohtuu raskailla, mutta ei ylivoimasilla, sykkeillä. Pitkiä vauhdikkaita alamäkiä, mutta mukavaa tasaista tuuletonta vauhdikasta menoa. (Joskin tänään ja huomenna pitäisi olla myötätuuli. Tosin yleinen vallitseva tuuli on eilisen baarimikon mukaan lännestä, joten vastatuultakin on luvassa)

Maisemat olivat ilta-auringossa häkellyttävän kauniit. Muutaman kilometrin välein oli pieni elinvoimaisen näköinen kylä, ja kylien välissä peltoa. Pieniä metsäsaarekkeita siellä täällä. Heinäsirkat visersivät ja minä arvuuttelin paikallisia viljelyskasveja. Selvittelen niitä matkalla.

Tiet joita ajoin olivat rauhallisia, autot kohteliaita pyöräilijöille. Nyt näkyi myös succiksia lenkeillä. Tervehtimiskulttuuri on täälläkin pyöräilijöiden keskuudessa voimissaan. Lähes kaikki harrastepyöräiljät minua tervehtikin.

Sain myös ensikontaktin paikalliseen pyöräreittiin. Reitti oli paremmin merkitty kuin Suomessa. Pyöräteitä on yleisestikin enemmän kuin Suomessa, ja mikä parasta, lähes kaikki kevyeenliikenteen väylien rotvallit on sileitä liuskoja ajokohdista! Maantiellä pientareet ovat hyvin kapeita, mutta autoilijat kunnioittavat pyöräilijää. Ei pahaa sanaa ole vielä sanottavana autoista. Ei edes bemareista.

Matkaa kertyi 65 km, eli ihan kiva pieni pyrähdys. Huomenna pitäisi olla helppo keikka mennä Nürnbergiin, ellei kuumuus tee temppuja. Pimeys kyllä osaa yllättää. Ei ole katuvaloja, kaduilla ei liiku ketään, liikkeet ovat kiinni. Metsät ovat pieniä saarekkeita, ei ole jokamiehenoikeuksia, kaikkialla on peltoa. Pitänee vähän paremmin huomenna valmistautua seuraavaan yöpymiseen. Parit Zimmerfreit näkyi matkalla, mutta talot pimeänä. Ilmeisesti paikallisilla on hyvin varhainen rytmi. Gepsistä katsoin Gasthausin ja ajoin paikalle. Hienon näköinen paikka, alkoi vähän hinta pelottamaan. Hinnaksi kuulin 32€ aamupalan kanssa. Toimii! Saksalainen byrokratiakin tuntui varsin joustavalta. Nimi kysyttiin, ei muuta. Suomessa saa täytellä lippulappusia.

Baskeille etappivoitto!

Euskatelin ajaja Mikael Astarloza voitti Tourin etapin. Oli irtiotossa mukana, ja hienolla loppupyrähdyksellä vei voiton. Hienoa! Jossain luin Euskatelista jutun. Baskijoukkue, jossa kaikki ajajat ja sponsorit ovat baskeja. Seura on tärkeä paikallisille ja seura tekee nuorisotyötä. Nuoret pääsevät seuran lenkeille, jossa heille puetaan tiimin ajoasut päälle, säädetään pyörät ja opetetaan ryhmässä ajoa. Ja näille lenkeille siis tuli muistaakseni koululuokat. Tytöt ja pojat.

En tiedä miten nuorisotyö kilpapyöräilyssä on hoidettu, mutta minuun tuo juttu teki ison vaikutuksen, ja Euskatel sai siis suosikkiseurani aseman. Ymmärrettävästi tiimi ei ole aivan kärkikahinoissa mukana (vaikka vähän mäkikilpailussa) mutta tylsäähän se olisi jos oma seura aina voittaisi. Joten tänään pitää iloita etappivoitosta. Olipa hyvä, että etapin pääsin seuraamaan.

Erityisen kivaa on, että Baskit näkyy maailmalla muutenkin kuin ETAn toiminnan johdosta. Onhan heillä täysin itsenäinen kieli suojeltavana. Kieli, jolle ei tunneta yhtään sukulaiskieltä. Ehkäpä seuraava reissuni suuntautuukin Baskimaahan. Pitääpä miettiä.

Huh hellettä

Säätiedotuksen mukaan nyt on 27 astetta lämmintä. Huomiseksi luvataan 30 astetta.

Paikkasin renkaan. Pieni reikä vanteen puolella. Pieni kivi tainnut päästä renkaan sisään kun lentokuljetuksessa renkaat oli tyhjät. Nyt on sisäkumi vaihdettu, ja rengas puhdistettu. Eli tämä paikkaus ei mennyt Racereiden piikkiin. Viime reissulla meni eturenkaasta lasinsiru läpi. Siinä plussat olisi auttanut, mutta välillä noita tulee.

Jäin katselemaan Touria. Ja odottelemaan, että vähän viilentyisi. Parempaa nettiyhteyttä ei varmastikaan ole tarjolla tällä reissulla ja käynnissä on mielenkiintoinen alppietappi.

Enpä ala valittamaan, mutta jos nämä 25-30 asteen säät jatkuvat pitkään, pitänee miettiä etenemiskonseptia uusiksi. Aikaiset aamut, kunnon siesta päiväunet ja ajo illalla voisi olla uusi konsepti. Täällä kun tulee pimeäkin, niin yhdeksän jälkeen ei enää viitsi ajaa. Suomessa yöajaminen on helpompaa.

Kaunis on aamu..

Kävelin paikalliseen leipomoon ostelemaan aamupala tarpeita odotellessani Katin heräämistä.

Aika idyllinen paikka tämä on. Pieniä vanhoja kivitaloja, pieniä liikkeitä. Tien varressa

kivinavetta, mutta ei laidunta. Ainakin näin kesällä kauniina aamuna aivan mahtava paikka.

Nyt poistun opiskelija-asuntolan kierretyn kupariparin parista. Toistaiseksi en ole löytänyt

avointa WLAN verkkoa. Paikalliset puhelinkopit ja ulkomaanpuhelukahvilat (luulin, että ne on

kehitysmaiden juttu), eivät lupaa hyvää. Kännykällä pystyin surffaamaan, läppäriä en saanut

kytkettyä verkkoon puhelimen yli. En jaksa selvittää. Datasiirto on kuitenkin sen verta

kallista, että en nyt ala mobiilidatalla myöskään työnantajalle laskua tekemään.

Saapa nähdä mitä päivä tuo tullessaan. Nyt ainakin tietää, että huomenna herää Saksasta,

mutta juurikaan muusta ei ole tietoa.

Reittisuunnittelua opiskelijabileissä

Serkun opiskelija-asuntolassa on maanantaisin bilepäivä, ja (sala?)kapakka auki. Tulin tietenkin tänne suunnittelemaan huomista päivää. Baarimikko hämmästeli vodkakola tilaustani. Kuulemma olin toinen hänen baarimikko urallaan, joka vodkakolaa tilaa. Samoin kävi ravintolassa. En tiedä mistä hämmästys johtuu. Onko vodkakola neiti juoma vai itäblokin juoma. Varmaan itäblokin juoma.

Yrittelin kysellä, että mitä voisin juoda, jos en pidä kaljasta. Baarimikko tarjosi omaa kaljaansa maistettavaksi, ei suostunut uskomaan, että en juo kaljaa. No olihan se parempaa kuin Suomessa, mutta ei musta kaljan juojaa ainakaan vielä tullut. Mutta ei baarimikollakaan ollut tarjota juomaideaksi muuta kuin viiniä.

Miksi lonkero ei ole jo valloittanut maailmaa? Missä on suomalaiset myyntimiehet? No joo, myös vessanpytty-, vesihana-, sauna- ja kuivauskaappikauppiaille nyt ainakin olisi huutava tarve. Mutta nämähän nyt on ihan yleisessä tiedossa.

Miksi jotain niin loistavaa, kuin sauna ei ole saatu myytyä maailmalle. Joku saunaprofessori oli laskenut, että jos koko Eurooppaan saataisiin sama saunatiheys kuin Suomessa, ei koko Suomen kansan tarvitsisi tehdä muuta kuin rakentaa saunoja. Siinäpä ylivertainen lamalääke. Tarkoitukseni on kyllä tutustua paikalliseen saunakulttuuriin. Sitä käsittääkseni täällä jossain määrin on. Romaniassa Suomalainen Sauna oli THE Juttu. Keltaisilla sivulla jokainen saunatoimittaja mainosti toimittavansa nimenomaan suomalaisia saunoja.

Meininki on hyvä täällä baarissa. Ihan tyytyväinen en ole Garminin reittisuunnitelmaan täältä Nürnbergiin. Pitänee vielä aluksi tukeutua myös fillarikarttaan suuren kuvan suunnittelussa. Matkaa olisi ~150km. Ehken ihan perille asti aja. Riippuu kuinka paljon on mäkiä. En vielä tunti sitten, eli 10h ennen liikkeelle lähtöä, tiennyt mihin lähtisin. Säät lupaa kaunista, ja lounaistuulta. Pohjoinen siis on varmaan hyvä suunta. Siksi Nürnberg. Toki myös paikan historia vetää puoleensa.

Hmm.. nyt kaikki asiakkaat poistuivat ja baarimikot hävisivät. Jäin yksin ravintolaan. Poppi soi, viinakaappi on auki. Olikohan tämä valomerkki? Pitäisiköhän minun osata sammuttaa valot lähtiessäni? No baarimikko tuli istumaan pöytään, ja kertoilemaan tarinoita. Baari kuulemma sulkeutuu, kun hän menee kotiin. Ok. Hyvä, ei tarvii sammuttaa valoja.. :)

Baarimikko oli bongannut mun Surlyn pihalta (noin 100 pyörän joukosta) Baarimikko on pyöräilijä ja Tour de France & Armstrog fani. Kyseli, että onko tuo vihreä pihalla mun. Juteltiin ilmansuunnanmäärittämisestä luonnonmerkkien avulla. Vaikuttaa siltä, että täällä homma toimii vähän toisella tavalla. Kaveri tykkäsi mun muslimi kikasta.

Asiakkaatkin palasivat. Tästähän tulikin hyvinkin sosiaalinen ilta. Joku pitkätukkahippimetsäinsinööriopiskelija tuli kyselemään onko tarinat suomalaisista ja viinan juonnista tosia. Sanoin, että juon sut (joku 70kg kaveri) pöydän alle milloin vain. Kaveri poistui seurueesta aika nopeasti. Tapasin tytön, joka oli polkenut 6 viikossa täältä Barcelonaan (2000km) Opin, että saksalaiset eivät tiedä missä kädessä kihlasormus on (Mistä tapa on tullut Suomeen, jos ei Saksasta?) Porukka oli mainiota ja sosiaalista. Nürnberg on aina vaan kauempana.

Tyypit halusi pelata juomapeliä. En tietenkään voinut kieltäytyä. Niiden juomapeli piti sisällään kolme nopan heittoa per jamppa, hävinnyt sai kortin ja kun kortit oli loppu niin sitten juotiin.. Säälittävää. Yritin opettaa "suomalaista" juomapeliä. Jos korttipakasta nousee kortti alle 20, niin silloin juodaan. Ei uponnut. Joku alkoi selittää, että heillä on sama peli ja kertoi natsipokan sääntöjä. Olen pelannut sitä viimeksi ala-asteella... When in Rome, you do like the romans do...

Oikein hauska KV-ilta. Enpä taida Nürnbergiä huomenna nähdä. No, ei sen väliä.

Ensikosketus pyöräilykulttuuriin

Freising on varsinainen pyöräilykaupunki. Näin he ainakin itse mainostavat. Ja kyllä itseasiassa pyöriä näkyy parkissa ja liikenteessä enemmän kuin autoja. Uskottava se on.

Erilaisia pyörämerkkejä löytyy toki paljon erilaisia, ja perusmummikset on jotain täysin tuntemattomia merkkejä minulle. Paljon ihan kunnon pyöriäkin näkyi liikenteessä. Trekiä, Scottia, Cubea, jne. Aika paljon täysjoustoja näkyi myös. Ilmeisesti paikallisilla vuorilla on täällä tapana käydä ajamassa maastopyörillä.

Yksi merkittävä ero suomalaiseen pyöräkulttuuriin on: Perhostangot. Niitä näkyi todella paljon ihan keski-ikäisillä kotiäideillä perusmummispyörissä.

Toinen mitä näkyi paljon, on lasten kuljetusperäkärryt. Toki niitä Suomessakin näkee, mutta ei läheskään yhtäpaljon kuin täällä. Myös muita lasten kuljetustapoja näkyi katuvilinässä: Pieni lapsi istui poikittain yläputkella. Vauva lastenistuimessa, joka oli kiinnitetty emäputkeen.

Kypäräkulttuuri on aika heikko. Hyvin vähän näkyi kypäriä liikenteessä. Kuitenkin alle 10 vuotiailla kypäriä näkyi mukavasti. Hyvä, että edes heillä. Tosin yhtään succispyöräilijää lenkillä ei näkynyt, joten heistä ei ole kokemusta.

Ortliebin backrollerit ovat täällä de facto standardi. Satulalaukkuja näkyi ehkä hivenen enemmän kuin Suomessa, mutta kahta poikkeuksesta lukuunottamatta kaikki olivat backrollereita. Ei siis ollut ihan huono idea piirrellä merkkejä omiinsa. (Joskin, punainen näytti olevan täällä suosikkiväri)

Muutamia retkipyöräilijöitä näkyi katukuvassa. Katin mukaan täällä retkipyöräilijät ovat keski-iän ylittäneitä vanhoja pariskuntia lähes poikkeuksetta. Höh, ja minäkun kuvittelin löytäväni ikäistäni pyöräilyseuraa. No katsotaan, mitä pyöräreitit tuovat tullessaan.

Pyöräkarttoja oli hyvin kirjakaupoissa. Yhden kartan ostin, jonka alueella pysynen muutaman päivän. Voi hyvinkin olla, että sen jälkeen jää kartat ostamatta ja luotan elektronisiin kartta-aineistoihin.

Pyöräliikkeestä löytyi vain ja ainoastaan Schwalben renkaita ja sisäkumeja. Tämä sopi minulle erittäin hyvin. Olinkin huolissani, että joudunko vaihtamaan merkkiä. Ketjuöljyn ostin. Rohloff-merkkinen öljy! (Kyllä, tarkistin. Se on ketjuöljy, eikä siis napavaihtajan öljy) Sen on pakko olla aika hipo. Varmastikin samanlainen insinööritaidon näyte kuin firman napavaihtaja. No ainakin niin fiilistelen. Tännehän se jää, ei noita uskalla (tai saa?) koneeseen viedä.

Lisäksi urheiluliikkeissä on Löffleriä myynnissä paljon. OVH:t halvempia kuin Suomessa, ja tarjoukset -20% - -30%. Onneksi ei löytynyt mitään sellaisia, joita ei minulla varastossa jo olisi, joten rahat säästyi.

Serkusten päivä kylillä

Hauska päivä tuli vietettyä Katin kanssa. Kiertelimme kaupunkia, kävimme shoppailemassa, parturissa, maisemia ihailemassa ja syömässä. Perus turismi touhua.

Kuvia löytyy Picasasta.

Kuvia kentältä

Tässähän pitää opiskella blogaamista. Näköjään picasasta voi laittaa kanssa kuvia.
Aamupala odottaa, niin jääköön säätäminen.

Valmistelupäivä

Nyt serkun kanssa kylille. Kartat pitää löytää, gepsiin muistikortti, katsoa kaupunkikenkiä ja ehkä täydentää vähän reissuvarustusta. Katsotaanpa mitä kaupungilta löytyy. Yön aikana sain ladattua gepsiin kartat, joten nyt suunnistus on taas helpompaa.

Pyörän sisäkumeja pitää ostaa. Yöllä oli näköjään tyhjentynyt takarengas. Edellisellä reissulla lasinsiru rikkoi eturenkaan. En alkanut vielä tutkia ja paikata rengasta, joten syy toistaiseksi epäselvä. Parit sisäkumit kaupasta, eiköhän niillä päästä eteenpäin.

Eikö Marathon Racerit kestä? Jos kumin puhkeamisista alkaa tulla tapa, pitää varmaan etsiä Marathon Plussat käsiin jostain, vaikka en niin raskaita kumeja haluaisikaan.

Joulu on taas - Freisingin kentällä

Kaikki laukut tulivat. Kaikissa oli "security check" tarra, joita en nähnyt muiden laukuissa. En tiedä eristääkö Ortliebin laukut läpivalaisun, tuliko tarrat koska laukutkin meni erikoismatkatavara käsittelyn kautta vai oliko laukkuihin tunnistamiseksi piirtämäni X, O ja V merkit epäilttäviä. Myös pyöräpaketti tuli ja näytti ehjältä.

En ole koskaan saanut näin isoa kovaa pakettia. Eli poikamaista innostuneisuutta havaittavissa. Eikä toisaalta ole koskaan paketin avaaminen näin paljoa jännittänyt, vaikka paketin itse teki ja sisällön tietää.

Kuitenkin kaikki näytti olevan kunnossa, ja sain pyörän koottua. Vaikka aikaa kuluikin. Aluksi ihmettelin, että missäs pyörän kokoaisin, mutta päädyin tekemään sen ihan terminaalin edessä jalkakäytävällä. Jonkun verran ihmisiä kiinnosti, välillä joku hymyili, näytti peukkua ja sanoi "Super". Kävipä yksi 80 vuotias saksalainen pyöräilijä minua jututtamassa.

Sen jälkeen olikin ongelma. Mihin suuntaan lähtisin. Aurinko oli jo laskenut, tähtiä ei vielä näkynyt. Joten mistä saan ilmansuunnan? Onneksi löysin muslimin viettämässä iltarukousta, joten sain suunnan Mekkaan ja pääsin kartalle ilmansuunnista.

Iloitsin uudesta erämiehen suunnistustavasta, jonka olin keksinyt. Tosin iloa ei kauaa riittänyt, koska kaikki tiet veivät joko autobahnille tai parkkihalliin. Aikani pyörin ja sain hilfeä paikalliselta taksikuskilta, ja löysin pyörätien ulos kentältä.

Sain kännykän gepsinkin pelaamaan, ja pääsin kartalle. Ilta oli pimentynyt, joten otsalampun valossa pyöräilin vieraassa maassa pimeitä kapeita teitä pitkin, ja pelkäsin autoja. Ortliebin laukkujen heijastimet näyttivät kuitenkin toimivan hyvin, ja suojaavan takaa tulevilta autoilta.

Kännykästä meinasi akkuloppua, joten kilpaa akun kanssa poljin serkkuni luokse. Voitin. Löysin serkkuni, ja kyläily alkoi.

Helsinki-Vantaalla

Muodollisuudet menivät hyvin, kerrankin ajoissa liikkeellä. Jonottamista riitti, turvatarkastuksessa klossit tietty piippasi, ja pääsin käpälöitäväksi. Kenkiä ei tarkistettu, mutta turvamies oli tyytyväinen.

"Onko paikkatoiveita?" kyseli check-in täti. Sanoin, että ei ole väliä, kunnes tajusin, että exit paikka olisi kiva suuremman jalkatilan takia. "Sinne sinut laitoinkin" vastasi täti. Kivaa! Iloa sain myös siitä, että Romaniassa näin ATR-koneen turvaohjeen, ja siinä kehotettiin sijoittamaan 'able-bodied' henkilöt exit paikoille. Taisi Löfflerin pyöräilyvaatteet hämätä. (Ei, en sentään succistellut kentällä..)

Kentällä kahvilan myyjä naureskeli minun pyöräilykypärälle, ja kertoili, ettei ole koskaan nähnt kenenkään kulkevan pyöräilykypärä mukana kentällä. Teenköhän siis jotain väärin? Kypärä vie paljon tilaa, eikä sitä mielellään anna ahtaajien heiteltäväksi. Koneessa on hattuhyllyt, joten järkeilin, että hattuhyllylle saa hatun, so. kypärän laittaa. Tankolaukku oli käsimatkatavara.

Kone oli 1,5h myöhässä. Olivat vaihtaneet renkaan. Parempi niin. Matka meni hyvin, ja lentopasta oli hyvää. Nälkä tosin vaikutti, en ollut vuorokauteen ehtinyt syödä muuta kuin yhden salaatin.

Kartoista

Edellisellä reissulla tapasimme Jyväskylässä useammankin retkipyöräilijän, jotka olivat tulossa Nordcapista, ja olivat päässeet Jyväskylään asti ilman fillarikarttaa. Osa sellaisesta ei ollut kuullutkaan, osa oli kuullut, mutta ei tiennyt mistä sellaisen voisi ostaa. Avustimme heidät oikeaan osoitteeseen.

Mutta ei helppoa ole toisinpäinkään. Ostin parhaat kartat mitä Karttakeskuksen nettisivut tarjoavat. Autokartat. Eipä niillä juuri mitään tee, paitsi katsoo vähän yleistilannetta. No periltä sitten paremmat kartat hankintaan.

Valmistautumista

Lähden siis 19.7. Müncheniin ja lento takaisin on 3.8. Düsseldorfista. Lyhin tie on 650km, parissa viikossa pitäisi leppoisasti polkea reilu 1000km. Mutta mitään tarkempaa visiota ei ole. Mennään sinne, minne tuuli kuljettaa (kirjaimellisesti :)). Tai olisiko hyviä ideoita?

Edelliseltä reissulta kotiuduttuani, minulla oli kaksi kokonaista päivää aikaa hoitaa juoksevat asiat, pestä vaatteet huoltaa varusteet ja valmistautua uuteen reissuun. Säpinää riitti, mutta sain myös nähtyä ystäviä ja hommat hoidettua. Melkein. Helsinki-Vantaalla aloin katsoa gepsistä serkun osoitetta, ja huomasin, että mulla oli gepsissä vain Suomen kartta-aineisto ladattuna. Kirottua. Mulla oli jo keväällä aiemmin ladattuna gepsiin myös Keski-Euroopan aineisto, mutta päivitin edelliselle reissulle OpenStreetMapin aineiston tuoreimpaan, enkä silloin ladannut kuin Suomen. Ajattelin, että päivitän aineiston vielä ennen Saksaan lähtöä. No mennään sitten perinteisellä turistimeiningillä. Etsin serkkuni asunnon kyselemällä, eihän mulla mitään paperikarttaakaan Freisingistä ole.

Nyhvelo perustettu

Nyhniäinen, tuo pieni paikkakunta Takahikiänkin takana sai vihdoin itselleen polkijaseuran.

Nyhvelon perustamiskokous pidettiin sateen pehmittämällä upottavalla hiekkatiellä Porsaskosken ja Saunakankaan välimaastossa. Kun märkä hiekka sotkee pyörän, ylämäessä vastatuulessa pehmeällä tiellä pyörä ei kulje, silloin tietää taas olevansa Nyhvelon reissussa.

Ikiaikaisten perinteiden mukaisesti, unohtui tuonkin reissun blogaaminen. Vaikka oli ns. pelit ja vehkeetkin mukana. Aika näyttää miten Nyhvelo kehittyy, ja mihin seikkailuihin jäsenistö tiensä löytää. Suurin jännitys lienee, kuulemmeko noista seikkailuista koskaan mitään.