maanantai 20. heinäkuuta 2009

Joulu on taas - Freisingin kentällä

Kaikki laukut tulivat. Kaikissa oli "security check" tarra, joita en nähnyt muiden laukuissa. En tiedä eristääkö Ortliebin laukut läpivalaisun, tuliko tarrat koska laukutkin meni erikoismatkatavara käsittelyn kautta vai oliko laukkuihin tunnistamiseksi piirtämäni X, O ja V merkit epäilttäviä. Myös pyöräpaketti tuli ja näytti ehjältä.

En ole koskaan saanut näin isoa kovaa pakettia. Eli poikamaista innostuneisuutta havaittavissa. Eikä toisaalta ole koskaan paketin avaaminen näin paljoa jännittänyt, vaikka paketin itse teki ja sisällön tietää.

Kuitenkin kaikki näytti olevan kunnossa, ja sain pyörän koottua. Vaikka aikaa kuluikin. Aluksi ihmettelin, että missäs pyörän kokoaisin, mutta päädyin tekemään sen ihan terminaalin edessä jalkakäytävällä. Jonkun verran ihmisiä kiinnosti, välillä joku hymyili, näytti peukkua ja sanoi "Super". Kävipä yksi 80 vuotias saksalainen pyöräilijä minua jututtamassa.

Sen jälkeen olikin ongelma. Mihin suuntaan lähtisin. Aurinko oli jo laskenut, tähtiä ei vielä näkynyt. Joten mistä saan ilmansuunnan? Onneksi löysin muslimin viettämässä iltarukousta, joten sain suunnan Mekkaan ja pääsin kartalle ilmansuunnista.

Iloitsin uudesta erämiehen suunnistustavasta, jonka olin keksinyt. Tosin iloa ei kauaa riittänyt, koska kaikki tiet veivät joko autobahnille tai parkkihalliin. Aikani pyörin ja sain hilfeä paikalliselta taksikuskilta, ja löysin pyörätien ulos kentältä.

Sain kännykän gepsinkin pelaamaan, ja pääsin kartalle. Ilta oli pimentynyt, joten otsalampun valossa pyöräilin vieraassa maassa pimeitä kapeita teitä pitkin, ja pelkäsin autoja. Ortliebin laukkujen heijastimet näyttivät kuitenkin toimivan hyvin, ja suojaavan takaa tulevilta autoilta.

Kännykästä meinasi akkuloppua, joten kilpaa akun kanssa poljin serkkuni luokse. Voitin. Löysin serkkuni, ja kyläily alkoi.

1 kommentti:

  1. Tuo ilmansuunnan määrittäminen kaupunginmerkkien mukaan on nerokas. Täytyisi lisätä tuo muslimikikka partiolaisten suorituskirjaan ;)

    VastaaPoista