Yhteenveto Belgiasta

Kiitokset Opalle hyvästä selvittelytyöstä. Käsketyssä junassa istun, ja matka vie Aacheniin. Niin integroituja ei junajärjestelmät vielä ole, että lipun pyörän kanssa olisin saanut ostettua Belgiasta kokomatkalle Saksassa. Joten Aachenista sitten taas ihmetellään. Mutta uskoni Deutche Bahniin on kova, joten eiköhän tämä tästä.

Matkalla juna-asemalle ei mitään ihmeempiä tapahtunutkaan. Juna-asemia Liègessä on kolme, ja tämä miltä lähdin oli juurikin samainen, jonka vieressä yöni vietin. Eli vain reilu 40km ajoa, ja pääsin hotellilta juna-asemalle sadan metrin matkan yhden päivän aikana. Tämän siitä saa kun suunnittelee, menee heti kaikki pieleen :)

Belgia osoittautui yllättäväksi kokemukseksi. Mulla on ollut Belgiasta ihan positiivinen ja sympaattinen kuva. Kuva muuttui aika lailla. Eipä ole tainnut Seppo Räty Belgiassa käydä..

Tiet ovat paljon huonompikuntoisia kuin Saksassa. Ehkä samaa tasoa tai huonompia kuin Suomessa. Talot ovat rakennettu lähinnä tiilistä, ovat suttuisen tuntuisia, purkua odottavia taloja on paljon. Taloja ei ylläpidetä, muutamat hyvin hoidetut talot hyppäsivät silmille kaukaa. Yleiskuva oli vähän sellainen, että olisi matkustanut 30 vuotta taaksepäin ja 3000 kilometriä itään. Runsaat rahanvaihto pisteet korostivat tunnelmaa.

Autot huomioivat pyöräilijää huonommin kuin Saksassa (toki silti kymmenen kertaa paremmin kuin Suomessa). Kauppoja ja kioskeja tuntuu olevan paremmin, enkä yhteenkään baijerilaiseen turhaan kirkonkylään törmännyt, vaan peruspalveluita tuntui olevan tasaisemmin.

Vierasperäistä väestöä näkyi katukuvassa paljon enemmän kuin Saksassa. Englanninkielen taito oli ehkä vieläkin huonompaa kuin Saksassa.

En ihastunut. Toki, en kovin paljoa ehtinyt nähdä, vain reilu 100km, yhden ison kaupungin ja vähän maaseutua/kyliä. Ja sinänsä kyllä kaikki ihmiset joita tapasin olivat ystävällisiä ja hymyileviä. Pieni poika tuli ilmeisesti kyselemään, tarvitsenko apua renkaan vaihdossa. Ei löytynyt yhteistä kieltä, joten poika katseli puuhasteluani hetken ja hymyili. Ja nättejä tyttöjä oli enemmän kuin Saksassa, joten ei kaikki nyt ihan huonosti ole.

Ja toki kontrasti on suuri. Tulen Baijerista ja viini-alueilta. Aurinko on paistanut ja kaikki on näyttänyt nätiltä. Nyt olen menossa yhteen euroopan laajimmista urbaaneista alueista, saksalaisen teollisuuden sydänmaille. Nyt on hyvä vertailla, eroaako nuo alueet mitenkään koillis-Belgiasta.

Jäi Hollanti valloittamatta

Aamu oli sateinen, kun Liègestä lähdin. Respa kertoili, että lähin automaatti löytyisi keskustasta. Sinne siis.

Kiertelin 5 kilometriä pitkin poikin keskustaa, enkä löytänyt kuin kaksi automaattia, jotka eivät Visan päälle mitään ymmärtäneet. Ihme paikka. Pitäkööt tunkkinsa, minä lähden Hollantiin, ehkä siellä on sivistystä.

Gepsin kanssa olimme vähän erimieltä, miten Maastrichtiin kannattaa ajaa, mutta yhteisymmärrys löytyi lopulta. Eli joen vartta pitkin. Mukula kivet ovat liukkaita. Kaaduin, ja polvi aukesi. Ei pahempia vahinkoja. Olin aika kypsä Belgiaan.

Maas joen saarella jossain teollisuusalueella puhkesi kumi. Ei tietenkään mitään katosta, tai edes räystästä. Vesisateessa märkänä, kaikki paikat hiekassa vaihdoin kumin. En oikein jaksanut edes uskoa, että tulee kestämään.

Laittelin kotisuomeen viestiä, että selvitäisi pääsisikö Maastrichitsta pois junalla. Yhtään neitseellistä sisäkumia ei enää ollut jäljellä, paikkojakaan ei enää montaa. Opa raportoikin, että Liège olisi paras vaihtoehto. Olisin vain halunnut pois sieltä.

Jatkoin eteenpäin kuitenkin, ja lähellä Hollannin rajaa rengas puhkesi taas. Onneksi sade oli tauonnut ja sain rauhassa vaihtaa sisäkumin. Ulkorenkaasta löytyi metallin palanen, joka oli läpäissyt pistosuojauksen. Samalla löytyi toinen reikä ulkokumista.

Paikkasin ulkokumit. (En tiedä onko siitä mitään hyötyä. Jos nyt ei samasta reiästä kivi menisi sisään niin nopeasti..) Paikkasin sisäkumit. Nyt on paikat loppu, ja yksi ehjä paikattu sisäkumi reservissä. Näillä mennään.

Hollanti olisi parin kilometrin päässä. Mietin, lähtisinkö käymään rajan takana. Ei näissä rajan ylityksissä enää vain ole sellaista hohtoa. Jääkööt Hollanti seuraavaan kertaan. Se on kuitenkin paikka minkä pyöräilykulttuuriin pitää päästä joskus tutustumaan.

Nyt takaisin Liègeen ja junalla Kölniin. Kauhulla jo odotan, minkälainen ruljanssi on junalipun osto itselle ja pyörälle ranskaksi..

Ardennien vuoristoetappi

Eilen siis hilpasin Ardennien vuoriston pohjoispään yli. Muutama ihan iso nousukin oli. "Vuoristossa" (ei ne nyt oikeasti sitä ole) ylhäällä oli tuulimyllyjä paljon. Opin, että tuulimylly tien varressa edestäpäin on kaunis näky, ja takaapäin varsin ruma. No onneksi ei ollut kovin tuulista kuitenkaan.

Matkan varrella oli Eifelin kansallispuisto. Ihan komeaa synkkää kuusimetsää. Ei tosin vetänyt puoleensa vaeltamaan.

Viimeinen kylä Saksan puolella oli Montechau. Kylä sijaitsi hyvin jyrkkien vuoreten välisessä laaksossa. Sinne olisi mennyt hieno hyvin asfaltoitu tie reunaa kierrellen, mutta jonkun työmaantakia käveleminen ja pyöräileminen oli kielletty. Joten, otin katutien suoraan alas. Liikennemerkki varoitti 18% laskusta. Ja jyrkkä se todella oli. Jyrkimmässä kohdassa tuli mutka, jonka takaa asfaltti muuttui mukulakiveksi. Hitto! Jarrupalat oli kovilla.

Montechau oli kovin kaunis ja idyllinen paikka. Paljon kahviloita. Elävät varmaan fillaristeista, jotka tulevat alas, mutta eivät koskaan jaksa polkea ylös. Itsekin pähkäilin, että jos jäisi sinne. Polarin mukaan nousu oli vielä jyrkempi 22%! Mutta pois pääsin.

Belgian puolella kiipeily palkittiin 10km lasketteluna. Olisi ollut mukavaa, ellei asfaltti olisi ollut niin surkeaa. Tai oikeammin betoni. Hiljaa itsekseni mietin, että aika panssarivaunun kestävältä tie näyttää, ja että itärajalla ei näyttänyt asutusta olevan. Tie olisi myös helppo purkaa. Mitenköhän belgialaiset näkevät saksalaiset tänä päivänä? Turvallisena naapurikansana?

Kaikenkaikkiaan kiva päivä. Nousumetrejä kertyi 1000.

Tänään sataa! En ole tottunut tälläiseen. No saapahan irtohihat ja -lahkeet käyttöä, ei tule sitten niitäkään turhaa kanniskeltua. En mitenkään ehdoin tahdoin meinaa sateessa ajaa. Mutta ajellaan nyt Hollannin läpi, ja katsellaan sitten säätä ja mietitään mitä tekisi.

Kuvia tuli taas lisää.

Olen aivan Liégeissä!.

Ajelin sitten loppuun asti Liégeen. Ei tehnyt edes tiukkaakaan. Tykkään kaupungeista, jotka ovat vuoristojen takana, joista poistumistie on jokea pitkin alavirtaan. Eli hyvin alamäki voittoista oli loppumatka.

Helppoa kuin heinän teko. Reisikin kesti hyvin. Huomenna on viimeinen varsinainen ajopäivä, joten eiköhän tuolla reidellä maaliin mennä.

Idyllisten Baijerin pikkukylien ja Saksan viini-alueiden sekä satoja vuosia vanhojen (lue: uudelleen rakennettujen) kaupunkien jälkeen, tämä Belgia hämmästyttää rumuudellaan. Tiet huononivat heti rajan tällä puolen, rakennukset ovat tiilestä ja hoitamattomia. Ajattelin, että se oli pienen rajakaupungin ongelma, mutta sama meininki jatkuu Liégessä.

Ydin keskustassa kirkko on musta. En tiedä onko se jotain palojäänteitä, teollisuuspölyä vai mitä, mutta aivan musta. Yliopiston (päärakennus?) on musta. Kerrostalot ovat kuin betonirakentamisen kultaiselta 60-luvulta. Ja kaikki tämä alueen suurimman kaupungin ydinkeskustassa.

Yleinen katukuva oli sellaista, että odotin milloin joku ryöstää minut. No, ehkä se oli turha huoli. Tyyli on täällä vain toinen.

Aiemmin gepsi löysi leirintäalueen noin 5km päästä keskustasta. Keskustaan päästyäni, se ei nää sitä löytänytkään. Ei löytynyt Youth Hostellia tai mitään, minkä nimi viittaisi edulliseen majoitukseen.

No läheltä löytyi Eurotel hotelli ja Holiday Inn, jotka rankkasin mahdollisiksi halvoiksi ratkaisuiksi. Eurotelissä rouva ei puhunut kuin ranskaa ja hollantia. Hinta olisi ollut 60€, murjun näköinen paikka. Holiday Inn oli konferenssikeskuksen kyljessä, hieno paikka. 99€ ilman aamiaista. Ajattelin, että Euroteliin sitten mennään, mutta Holidayn respa halusi soittaa. Suositteli jotain kolmen tähden hotellia lähellä, joka oli hetki sitten uudistettu.

Huone täältä espanjalaisen Husa hotelliketjun Couronne hotellista löytyikin. 70€ aamupalan kanssa. Respa puhuu englantia, hotelli on erittäin siisti, internetyhteys kuuluu hintaan, huoneessa on iso kylpyamme, jne. Hyvin sijoitettu 10€! Hienoa palvelua Holiday Inniltä!

Belgian kunniaksi mainittakoon vielä, että juna-asema näyttää erittäin hienolta, ja ympäristö oikein viihtyisältä. Samaa ei oikein voi sanoa mistään muusta juna-aseman ympäristöstä. Ei edes Helsingin, Romianiasta nyt puhumattakaan.

Nyt lillumaan kylpyammeeseen, taidan kirjoittaa raportin tästä päivästä vähän myöhemmin. Eiliset kuvat geokoodattuina lisäsin.

Terveisiä Belgiasta

Aamu käynnistyi sopivan laiskasti. Reisi oikutteli edelleen, mutta naapurikaupasta löytyi Tiikeri Balsamia. Eikös se ollut jotenkin tähän liittyvää? Saksalaiset ei muista paljoa välitä. Missään ohjeissa ei ole mitään muuta kieltä kuin saksaa...

No sitä sitten hieroskelin reiteen ja niskaan, ja mukavasti kihelmöi. Päätin lähteä Belgiaan, vaikka mietinkin Ardennien taisteluiden käyneen Belgian ja Saksan rajamailla. Ei kuulosta hyvää, sillä saksalaisten yllätys perustui vuorten yli menemiseen.

Mukavasti reisi onkin 50km kestänyt, ja nyt olen Belgiassa, Eupenissa.

Aika vuoristoinen etappi on ollut. Isoja prosenttimäkiä ylös ja alas. Ei ihme, että saksalaiset pääsivät yllättämään. Näitä maastoja ne on olleet..

Saas nähdä, osuuko Liége vielä tälle päivälle, vai katsonko jonkun mukavan paikan mihin jään yöksi. Tavoite on kuitenkin saavutettu, vaikka mäet ja reisi ovatkin keskinopeutta pienentäneet.

Ahr joen valloitus

Eilen Anja oli kovin epäileväinen, kun totesin, että tänään voisin polkasta tuon Ahr-jokireitin läpi. Oli hän epäileväinen tänä aamunakin. Toivotteli voimakkaita lihaksia. Enpä taida paljoa urheilijalta näyttää..

Kumma mitä yksi lepopäivä saa aikaiseksi. Tänään oli taas menohaluja. Hilpasin kukkuloiden yli Siegeen, josta Ahr joki alkaa tai siis päättyy. Samalla tuli testattua vähän nousukykyä, ja hyvässä iskussa olin. Tuon 40km siirtymän jälkeen alkoi vasta varsinainen reitti.

Ahr-joen reitti oli hyvin merkattu, valtaosin dedikoitua pyörätietä, hyvää asfalttia, sopivan suojaisaa ja tasaista nousua. Oli todella kiva ajaa. Poppi soimaan, ja menoksi. Piti oikein härveleistä seurata, ettei sykkeet ja nopeus nouse liian kovaksi, ja että ohjesäännön mukaiset tauot tulee pidettyä. Olisin muuten ajanut itseni piippuun.

Päivän ensimmäiset 100km meni ihan heittämällä. Viimeiset 20km oli vähän tuskaisempia. Lähinnä johtuen varmaan siitä, että viimeiset 35km tulin ilman juotavaa. Vedet loppuivat, ja matkalla oli vain taas noita turhia kirkonkyliä, jossa ei ollut mitään.

Loppuvaiheessa näin lehmiä laitumella. Aloin jo pähkäillä, voisiko niitä lypsää, että saisi nestettä. Lähempää tarkasteltuina ne osoittautuivatkin sonniksi. Olisi vielä käynyt niinkuin sille entiselle miehelle, joka härkää yritti lypsää. Onneksi ihan kaupunkilaispoika en ole (tai olen, mutta sentään lehmän ja sonnin erotan läheltä).

Eli juominen epäonnistui taas. Koko reissu on menty nestehukkamittari keltaisella. Tervetuloa yö ja krampit.

Blankenheim oli siis Ahr-jokireitin alku tai siis päätepiste. Lievää tyydytystä tunsin, kun selvisi, että perille tulen pääsemään. Minähän sanoin, Anja! Muita vastaavia on ollut Janan kanssa Frankfurtiin pääsy, Münchenin pojat kun sanoivat, että Frankfurt on heille liian kaukana. Yllättyneen näköisiä olivatkin, kun seuraavana päivänä mut tauolla ohittivat 20km Frankfurtista (ja minä olin jo silloin tehnyt turhaa mutkaa Janaa saatellessani). Yllättävästi näyttää siltä, että keskivertoa pidempiä päivämatkoja poljen, ja vielä aika paljon nopeammin kuin muut retkipyöräilijät. Lähinnä maantiekuskit mua ohittelee, eikä niiden perässä pysy. Kamojen kanssa ei ole vielä kukaan ohi mennyt, vaikka ei mun päivämatkat tai nopeus mitään ihmeellisiä ole.

Mutta Blankenheimiin saapuminen otti siis jo koville. Tilannetta ei parantanut se, että olivat saaneet muutettua reittiä ilmeisesti viimeaikoina. Rauhallisempi tie, sata turhaa nousumetriä ja 5km lisää matkaa. En osannut oikein arvostaa,

Olin kuvitelmissa, että Blankenheimissa on kyse vähän isommasta paikasta. Kun vielä puolikilometriä ennen keskusta, ei näkynyt mitään alkoi epätoivo iskeä. Ei kai taas joku pirun turha kirkonkylä? Mistä saan juotavaa, mistä majapaikan. Jotain olisi kiva syödäkin. Lähes kaikkien härvelien akut oli tyhjänä, joten mitään dataa paikastakaan ei ollut saatavilla.

Vastaan käveli joku kundi ja kyseli kelloa. Minä kyselin, että onko keskustassa mitään auki? Kaveri sanoi, että on siellä pari baaria. YES! Vettä! Taisin kuulostaa niin iloiselta ja onnelliselta, että kaveri vielä oikein kätteli ennen kuin jatkoi matkaa.

Menin ensimmäiseen kahvilaan juomaan, joka vastaan tuli. Kyllä neste on hyvää, kun urheilee helteisessä säässä ilman vettä. Kahvilassa oli joku yksikätisen rosvon johdannainen. Outo peli, ei oikein auennut mulle. Tarkoitettu ainakin laiskoille ihmisille. Se osasi nimittäin itse pelata itseään. Varmaan 20-30min peliä seurasin. Tasaseen tahtiin kone pyöräytti itseään ja rahaa kulutti. Välillä tuli samoja lukuja suoraan, ja koneesta hassuja ääniä lähtikin. Mitään voittoa, ei kuitenkaan noista kertynyt. Kerran, kun mielestäni, mitkään luvut tai kuviot eivät olleet suorassa, niin koneesta lähti toisenlainen ääni. Silloin rouva heräsi, kääntyi ja painoi jotain nappia. Voittoa 2 euroa! Muun aikaa kone pelaili itseään ja hassuja ääniä piti. Herra aina välillä syötti seteleitä koneeseen. Tuona aikana herra hävisi 40 euroa. Muun ajan pariskunta katseli teeveetä, kun kone pelaili yksinään itseään heidän selkänsä takana. Mahtoi olla hyvä peli.

Blankenheim osoittautui pieneksi paikaksi. Pari hotellia oli kuitenkin pääkadulla, pelkäsin jo, että tästä tulee kallis yö. Onneksi kadun päästä löytyi motelli, jonka 28 euron huone kuulosti oikein hyvältä. Niska ei tänään oikein ole kääntynyt vasemmalle (vaikeuttaa liikenteen seuraamista ikävästi. Olisi nyt jumissa edes oikealle puolelle), luulen sen johtuvan telttaöistä. Ehkä yö sängyssä korjaa tilanteen.

Motellissa on myös Schinitzel ravintola. Tarjoilevat L (200g), XL (350g) ja XXL (500g) kokoisia Schnitzeleitä. Listalla oli Biker Schnitzel, joten tietenkin tilasin sen. Vässyköin, enkä ottanut kuin XL kokoisen. XXL haaste olisi kiinnostanut :). Tosin tuossa XL kokoisessakin oli tekemistä. Mitään tietoa Biker Schnitzelin kokoonpanosta ei ollut. Osoittautui, että se oli leike, jossa oli PALJON paistettua sipulia. Sipulia täällä olenkin kaivannut, joten oli aivan täydellistä. Fiksuja nuo pyöräilijät, ymmärtävät sipulin päälle.

Rasituksen loputtua oikea etureisi alkoi taas vihoittelemaan, kuten edellisen reissun viimeisenä päivänä. Toivottavasti sekin korjaantuu yön aikana. Siitä riippuu paljon jatkoreittisuunnitelmat. Tällä hetkellä sillä ei kävellä, saati pyöräillä.

Tein reittisuunnittelua. Liégen ja Maastrichtin kautta Düsseldorfiin olisi alle 250km. Hyvä loppusiirtymä kahdelle päivälle, saisi kilometrejä ja vähän kovuutta. Näkisi vähän muailmootakin. Lauantai-ilta belgialaisten kanssa. Junaa en haluaisi käyttää, ihan periaatteellisista syistä. Jos paikat huomenna kestää, lähden tuolle reitille. Ellei, niin lähden nilkuttamaan Ahria ja Reiniä pitkin Düsseliin.