lauantai 1. elokuuta 2009

Olen aivan Liégeissä!.

Ajelin sitten loppuun asti Liégeen. Ei tehnyt edes tiukkaakaan. Tykkään kaupungeista, jotka ovat vuoristojen takana, joista poistumistie on jokea pitkin alavirtaan. Eli hyvin alamäki voittoista oli loppumatka.

Helppoa kuin heinän teko. Reisikin kesti hyvin. Huomenna on viimeinen varsinainen ajopäivä, joten eiköhän tuolla reidellä maaliin mennä.

Idyllisten Baijerin pikkukylien ja Saksan viini-alueiden sekä satoja vuosia vanhojen (lue: uudelleen rakennettujen) kaupunkien jälkeen, tämä Belgia hämmästyttää rumuudellaan. Tiet huononivat heti rajan tällä puolen, rakennukset ovat tiilestä ja hoitamattomia. Ajattelin, että se oli pienen rajakaupungin ongelma, mutta sama meininki jatkuu Liégessä.

Ydin keskustassa kirkko on musta. En tiedä onko se jotain palojäänteitä, teollisuuspölyä vai mitä, mutta aivan musta. Yliopiston (päärakennus?) on musta. Kerrostalot ovat kuin betonirakentamisen kultaiselta 60-luvulta. Ja kaikki tämä alueen suurimman kaupungin ydinkeskustassa.

Yleinen katukuva oli sellaista, että odotin milloin joku ryöstää minut. No, ehkä se oli turha huoli. Tyyli on täällä vain toinen.

Aiemmin gepsi löysi leirintäalueen noin 5km päästä keskustasta. Keskustaan päästyäni, se ei nää sitä löytänytkään. Ei löytynyt Youth Hostellia tai mitään, minkä nimi viittaisi edulliseen majoitukseen.

No läheltä löytyi Eurotel hotelli ja Holiday Inn, jotka rankkasin mahdollisiksi halvoiksi ratkaisuiksi. Eurotelissä rouva ei puhunut kuin ranskaa ja hollantia. Hinta olisi ollut 60€, murjun näköinen paikka. Holiday Inn oli konferenssikeskuksen kyljessä, hieno paikka. 99€ ilman aamiaista. Ajattelin, että Euroteliin sitten mennään, mutta Holidayn respa halusi soittaa. Suositteli jotain kolmen tähden hotellia lähellä, joka oli hetki sitten uudistettu.

Huone täältä espanjalaisen Husa hotelliketjun Couronne hotellista löytyikin. 70€ aamupalan kanssa. Respa puhuu englantia, hotelli on erittäin siisti, internetyhteys kuuluu hintaan, huoneessa on iso kylpyamme, jne. Hyvin sijoitettu 10€! Hienoa palvelua Holiday Inniltä!

Belgian kunniaksi mainittakoon vielä, että juna-asema näyttää erittäin hienolta, ja ympäristö oikein viihtyisältä. Samaa ei oikein voi sanoa mistään muusta juna-aseman ympäristöstä. Ei edes Helsingin, Romianiasta nyt puhumattakaan.

Nyt lillumaan kylpyammeeseen, taidan kirjoittaa raportin tästä päivästä vähän myöhemmin. Eiliset kuvat geokoodattuina lisäsin.

1 kommentti:

  1. Mustuus johtuu varmaan -teolllisuuspölyn lisäksi- vuosisataisesta ruskohiilen polttamisesta lämmityksessä.

    Ruskohiiltä louhitaan Saksassa valtavista avolouhoksista. Googlaa "Tagebau Garzweiler". Se saattaa jopa osua matkasi varrelle, Jüchen-nimisen kaupungin eteläpuolella.

    VastaaPoista