Kiertelin 5 kilometriä pitkin poikin keskustaa, enkä löytänyt kuin kaksi automaattia, jotka eivät Visan päälle mitään ymmärtäneet. Ihme paikka. Pitäkööt tunkkinsa, minä lähden Hollantiin, ehkä siellä on sivistystä.
Gepsin kanssa olimme vähän erimieltä, miten Maastrichtiin kannattaa ajaa, mutta yhteisymmärrys löytyi lopulta. Eli joen vartta pitkin. Mukula kivet ovat liukkaita. Kaaduin, ja polvi aukesi. Ei pahempia vahinkoja. Olin aika kypsä Belgiaan.
Maas joen saarella jossain teollisuusalueella puhkesi kumi. Ei tietenkään mitään katosta, tai edes räystästä. Vesisateessa märkänä, kaikki paikat hiekassa vaihdoin kumin. En oikein jaksanut edes uskoa, että tulee kestämään.
Laittelin kotisuomeen viestiä, että selvitäisi pääsisikö Maastrichitsta pois junalla. Yhtään neitseellistä sisäkumia ei enää ollut jäljellä, paikkojakaan ei enää montaa. Opa raportoikin, että Liège olisi paras vaihtoehto. Olisin vain halunnut pois sieltä.
Jatkoin eteenpäin kuitenkin, ja lähellä Hollannin rajaa rengas puhkesi taas. Onneksi sade oli tauonnut ja sain rauhassa vaihtaa sisäkumin. Ulkorenkaasta löytyi metallin palanen, joka oli läpäissyt pistosuojauksen. Samalla löytyi toinen reikä ulkokumista.
Paikkasin ulkokumit. (En tiedä onko siitä mitään hyötyä. Jos nyt ei samasta reiästä kivi menisi sisään niin nopeasti..) Paikkasin sisäkumit. Nyt on paikat loppu, ja yksi ehjä paikattu sisäkumi reservissä. Näillä mennään.
Hollanti olisi parin kilometrin päässä. Mietin, lähtisinkö käymään rajan takana. Ei näissä rajan ylityksissä enää vain ole sellaista hohtoa. Jääkööt Hollanti seuraavaan kertaan. Se on kuitenkin paikka minkä pyöräilykulttuuriin pitää päästä joskus tutustumaan.
Nyt takaisin Liègeen ja junalla Kölniin. Kauhulla jo odotan, minkälainen ruljanssi on junalipun osto itselle ja pyörälle ranskaksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti