Ardennien vuoristoetappi

Eilen siis hilpasin Ardennien vuoriston pohjoispään yli. Muutama ihan iso nousukin oli. "Vuoristossa" (ei ne nyt oikeasti sitä ole) ylhäällä oli tuulimyllyjä paljon. Opin, että tuulimylly tien varressa edestäpäin on kaunis näky, ja takaapäin varsin ruma. No onneksi ei ollut kovin tuulista kuitenkaan.

Matkan varrella oli Eifelin kansallispuisto. Ihan komeaa synkkää kuusimetsää. Ei tosin vetänyt puoleensa vaeltamaan.

Viimeinen kylä Saksan puolella oli Montechau. Kylä sijaitsi hyvin jyrkkien vuoreten välisessä laaksossa. Sinne olisi mennyt hieno hyvin asfaltoitu tie reunaa kierrellen, mutta jonkun työmaantakia käveleminen ja pyöräileminen oli kielletty. Joten, otin katutien suoraan alas. Liikennemerkki varoitti 18% laskusta. Ja jyrkkä se todella oli. Jyrkimmässä kohdassa tuli mutka, jonka takaa asfaltti muuttui mukulakiveksi. Hitto! Jarrupalat oli kovilla.

Montechau oli kovin kaunis ja idyllinen paikka. Paljon kahviloita. Elävät varmaan fillaristeista, jotka tulevat alas, mutta eivät koskaan jaksa polkea ylös. Itsekin pähkäilin, että jos jäisi sinne. Polarin mukaan nousu oli vielä jyrkempi 22%! Mutta pois pääsin.

Belgian puolella kiipeily palkittiin 10km lasketteluna. Olisi ollut mukavaa, ellei asfaltti olisi ollut niin surkeaa. Tai oikeammin betoni. Hiljaa itsekseni mietin, että aika panssarivaunun kestävältä tie näyttää, ja että itärajalla ei näyttänyt asutusta olevan. Tie olisi myös helppo purkaa. Mitenköhän belgialaiset näkevät saksalaiset tänä päivänä? Turvallisena naapurikansana?

Kaikenkaikkiaan kiva päivä. Nousumetrejä kertyi 1000.

Tänään sataa! En ole tottunut tälläiseen. No saapahan irtohihat ja -lahkeet käyttöä, ei tule sitten niitäkään turhaa kanniskeltua. En mitenkään ehdoin tahdoin meinaa sateessa ajaa. Mutta ajellaan nyt Hollannin läpi, ja katsellaan sitten säätä ja mietitään mitä tekisi.

Kuvia tuli taas lisää.