Eilen Anja oli kovin epäileväinen, kun totesin, että tänään voisin polkasta tuon Ahr-jokireitin läpi. Oli hän epäileväinen tänä aamunakin. Toivotteli voimakkaita lihaksia. Enpä taida paljoa urheilijalta näyttää..
Kumma mitä yksi lepopäivä saa aikaiseksi. Tänään oli taas menohaluja. Hilpasin kukkuloiden yli Siegeen, josta Ahr joki alkaa tai siis päättyy. Samalla tuli testattua vähän nousukykyä, ja hyvässä iskussa olin. Tuon 40km siirtymän jälkeen alkoi vasta varsinainen reitti.
Ahr-joen reitti oli hyvin merkattu, valtaosin dedikoitua pyörätietä, hyvää asfalttia, sopivan suojaisaa ja tasaista nousua. Oli todella kiva ajaa. Poppi soimaan, ja menoksi. Piti oikein härveleistä seurata, ettei sykkeet ja nopeus nouse liian kovaksi, ja että ohjesäännön mukaiset tauot tulee pidettyä. Olisin muuten ajanut itseni piippuun.
Päivän ensimmäiset 100km meni ihan heittämällä. Viimeiset 20km oli vähän tuskaisempia. Lähinnä johtuen varmaan siitä, että viimeiset 35km tulin ilman juotavaa. Vedet loppuivat, ja matkalla oli vain taas noita turhia kirkonkyliä, jossa ei ollut mitään.
Loppuvaiheessa näin lehmiä laitumella. Aloin jo pähkäillä, voisiko niitä lypsää, että saisi nestettä. Lähempää tarkasteltuina ne osoittautuivatkin sonniksi. Olisi vielä käynyt niinkuin sille entiselle miehelle, joka härkää yritti lypsää. Onneksi ihan kaupunkilaispoika en ole (tai olen, mutta sentään lehmän ja sonnin erotan läheltä).
Eli juominen epäonnistui taas. Koko reissu on menty nestehukkamittari keltaisella. Tervetuloa yö ja krampit.
Blankenheim oli siis Ahr-jokireitin alku tai siis päätepiste. Lievää tyydytystä tunsin, kun selvisi, että perille tulen pääsemään. Minähän sanoin, Anja! Muita vastaavia on ollut Janan kanssa Frankfurtiin pääsy, Münchenin pojat kun sanoivat, että Frankfurt on heille liian kaukana. Yllättyneen näköisiä olivatkin, kun seuraavana päivänä mut tauolla ohittivat 20km Frankfurtista (ja minä olin jo silloin tehnyt turhaa mutkaa Janaa saatellessani). Yllättävästi näyttää siltä, että keskivertoa pidempiä päivämatkoja poljen, ja vielä aika paljon nopeammin kuin muut retkipyöräilijät. Lähinnä maantiekuskit mua ohittelee, eikä niiden perässä pysy. Kamojen kanssa ei ole vielä kukaan ohi mennyt, vaikka ei mun päivämatkat tai nopeus mitään ihmeellisiä ole.
Mutta Blankenheimiin saapuminen otti siis jo koville. Tilannetta ei parantanut se, että olivat saaneet muutettua reittiä ilmeisesti viimeaikoina. Rauhallisempi tie, sata turhaa nousumetriä ja 5km lisää matkaa. En osannut oikein arvostaa,
Olin kuvitelmissa, että Blankenheimissa on kyse vähän isommasta paikasta. Kun vielä puolikilometriä ennen keskusta, ei näkynyt mitään alkoi epätoivo iskeä. Ei kai taas joku pirun turha kirkonkylä? Mistä saan juotavaa, mistä majapaikan. Jotain olisi kiva syödäkin. Lähes kaikkien härvelien akut oli tyhjänä, joten mitään dataa paikastakaan ei ollut saatavilla.
Vastaan käveli joku kundi ja kyseli kelloa. Minä kyselin, että onko keskustassa mitään auki? Kaveri sanoi, että on siellä pari baaria. YES! Vettä! Taisin kuulostaa niin iloiselta ja onnelliselta, että kaveri vielä oikein kätteli ennen kuin jatkoi matkaa.
Menin ensimmäiseen kahvilaan juomaan, joka vastaan tuli. Kyllä neste on hyvää, kun urheilee helteisessä säässä ilman vettä. Kahvilassa oli joku yksikätisen rosvon johdannainen. Outo peli, ei oikein auennut mulle. Tarkoitettu ainakin laiskoille ihmisille. Se osasi nimittäin itse pelata itseään. Varmaan 20-30min peliä seurasin. Tasaseen tahtiin kone pyöräytti itseään ja rahaa kulutti. Välillä tuli samoja lukuja suoraan, ja koneesta hassuja ääniä lähtikin. Mitään voittoa, ei kuitenkaan noista kertynyt. Kerran, kun mielestäni, mitkään luvut tai kuviot eivät olleet suorassa, niin koneesta lähti toisenlainen ääni. Silloin rouva heräsi, kääntyi ja painoi jotain nappia. Voittoa 2 euroa! Muun aikaa kone pelaili itseään ja hassuja ääniä piti. Herra aina välillä syötti seteleitä koneeseen. Tuona aikana herra hävisi 40 euroa. Muun ajan pariskunta katseli teeveetä, kun kone pelaili yksinään itseään heidän selkänsä takana. Mahtoi olla hyvä peli.
Blankenheim osoittautui pieneksi paikaksi. Pari hotellia oli kuitenkin pääkadulla, pelkäsin jo, että tästä tulee kallis yö. Onneksi kadun päästä löytyi motelli, jonka 28 euron huone kuulosti oikein hyvältä. Niska ei tänään oikein ole kääntynyt vasemmalle (vaikeuttaa liikenteen seuraamista ikävästi. Olisi nyt jumissa edes oikealle puolelle), luulen sen johtuvan telttaöistä. Ehkä yö sängyssä korjaa tilanteen.
Motellissa on myös Schinitzel ravintola. Tarjoilevat L (200g), XL (350g) ja XXL (500g) kokoisia Schnitzeleitä. Listalla oli Biker Schnitzel, joten tietenkin tilasin sen. Vässyköin, enkä ottanut kuin XL kokoisen. XXL haaste olisi kiinnostanut :). Tosin tuossa XL kokoisessakin oli tekemistä. Mitään tietoa Biker Schnitzelin kokoonpanosta ei ollut. Osoittautui, että se oli leike, jossa oli PALJON paistettua sipulia. Sipulia täällä olenkin kaivannut, joten oli aivan täydellistä. Fiksuja nuo pyöräilijät, ymmärtävät sipulin päälle.
Rasituksen loputtua oikea etureisi alkoi taas vihoittelemaan, kuten edellisen reissun viimeisenä päivänä. Toivottavasti sekin korjaantuu yön aikana. Siitä riippuu paljon jatkoreittisuunnitelmat. Tällä hetkellä sillä ei kävellä, saati pyöräillä.
Tein reittisuunnittelua. Liégen ja Maastrichtin kautta Düsseldorfiin olisi alle 250km. Hyvä loppusiirtymä kahdelle päivälle, saisi kilometrejä ja vähän kovuutta. Näkisi vähän muailmootakin. Lauantai-ilta belgialaisten kanssa. Junaa en haluaisi käyttää, ihan periaatteellisista syistä. Jos paikat huomenna kestää, lähden tuolle reitille. Ellei, niin lähden nilkuttamaan Ahria ja Reiniä pitkin Düsseliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti