lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kylän viinimaistajaisissa valitsemassa viiniä viinijuhlille

Viime kirjoituksen jäkeen, löysinkin pian pyöräreitin, joka vei oikeaan suuntaan. Pyörätie oli valtakunnalliselta totuttua tyyliä. Asfaltoitu kevyenliikenteen väylä peltojen välissä, eikä autotietä missään. Välillä hiekkateitä ja traktoripolkuja. Ajoin kohtuullisilla sykkeillä, jos olisin löytänyt telttapaikan. Ei ketään pyöräilijöitä, ei palveluja.

Jossakin missasin pienen kyltin, ja hukkasin reitin. Noh, jatketaan pimeään asti gepsin mukaan. Aivan sama. Saavuin taas pieneen kirkonkylään (päätin, että kutsun näitä turhia pieniä kyliä kirkonkyliksi. Suomessa kirkonkylä on keskus, jossa on elämää. Nämä täällä on niitä Suomen laitakyliä, jossa ei ole kirkkoa) joka oli jo sen verta suuri, että siellä oli yksi gasthaus (joita on kaikkialla). Gasthausissa oli väkeä tuvan täydeltä. Pimeäkin oli. Mietin sissiyötä, jos edestäpäin sopiva metsä löytyisi. No koska Gasthausissa oli tuvan täydeltä väkeä, niin ajattelin, että mennään tänne.

Menin sisään, ja 40 silmäparia tuijottaa mua ja mun succiksia. Gasthausin isännältä kysyin, että olisko huonetta. Ei ole. Olin jo kääntymässä pois, kun joku sanoo, että odota hetki. Pari kyläläistä lähti selvittämään tilannetta, yksi tarjosi viiniä.

Kylä oli kokoontunut maistelmaan tämän vuoden viinisatoa, koska ensi viikonloppuna on suuret viinijuhlat kylässä. Kyläläisten selvittelyn jälkeen, selvisi, että huone löytyisi 10km päästä siitä suunnasta mistä tulin. Ei oikein napannut. Kysyin, löytyiskö telttapaikka. Joo, ei ole tässä kylässä ongelma. Laita mihin vaan. Yksi isäntä lähti näyttämään maatilansa takaa nurmikenttää. Teltta pystyyn, nopea siistiytyminen ja takaisin viinimaistajaisiin.

Kylä, Krassholzheim, on 500 sadan hengen kylä, joka tuottaa 70 000 litraa viiniä. Seuraavana viikonloppuna on isot viinijuhlat, joihin tulee väkeä ympäri maakuntaa. Onpa juhlissa viinilähdekin, josta pulppuaa erilaisia viinejä. Nyt maisteltiin siis, tämän vuoden satoa juhlia varten. Viini virtasi, ja vieraasta pidettiin hyvää huolta. Gasthausin emäntä loihti herkkulautasen illalliseksi (kts. kuvista). Kaikki paikallista tuotantoa. Todella hyvää! "Erikoiskastike" oli aika voimakasta ja tulista. Toinen parhaiten englantia puhuvista kavereista ei halunnut kääntää mitä kastike on. En kuulemma ehkä tykkäisi siitä sitten enää. Turhaa kainosteli, hyvää se oli, vaikka olisi tullut sian takapuolesta. Ehkäpä tulikin. (kuten kaikki paistit, joita lautasellakin oli)

Ilta meni jutellessa gerlingishiä, Vain ehkä noin 5 henkeä puhui englantia, muiden kanssa puhuin elekieltä ja omaa surkeaa saksaa. Sama se, hauskaa oli ja toisiamme ymmärrettiin. Viinit oli todella hyviä! Enemmän pidin valkoviinistä, vaikka punkuistakin löytyi pari todella helmi viiniä. Koko tuotanto menee suoraan tuottajilta kuluttajille, joten ei valitettavasti päästä Alkosta ostamaan. Ostaisin aivan varmasti.

Tulin hyvin juttuun paikallisen viintuottajien presidentin, Güntherin, kanssa, joka halusikin minulle ruokani tarjota. Günther puhui yhtä surkeaa englantia, kuin minä saksaa. Güntherin oma punkku oli hyvää, mutta ei erityinen suosikkini. Toki sanoin, että viini oli juotavaa, joka kuulemma on paikallisten ylin kategoria arvostukselle :)

Huomenna edessä on kuulemma 3,5km nousu, jonka rinteillä paikalliset viinirypäleet kasvaa. Pitää muistaa kuvata.

Tämän päivän kuvissa on myös hieno kartano. Siellä asuu von Frankenstain! Tämän kuulin kanssa. Varmistui myös, että näistä turhista kirkonkylistä käydään kaupungeissa töissä. Siksi siellä ei ole ketään. Automaassa ilmeisesti pitkät työmatkat ei ole mikään ongelma.

Maatalon isäntä, joka antoi telttapaikan, tulee herättämään 07:30 aamupalalle, joten pitänee alkaa nukkumaan.

Reissusta on yli puolet jäljellä, mutta uskon, että tämä oli reissun kohokohta. Vaikea tästä on ainakaan paremmaksi laittaa. Kuten kyläläisille sanoinkin, olisin voinut valmistella tätä reissua 10 vuotta, enkä silti olisi osannut tulla tähän kylään tänä iltana ja tavata heitä. Tämä on se syy, miksi pyöräretkeilystä pidän. Tätä ei mikään matkatoimisto voi tarjota! Guten nacht!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti