perjantai 24. heinäkuuta 2009

Should I stay or should I go?

Olen tässä pähkäillyt, mitä tekisin. Vaatteet ovat vielä märät, tänään ne ehtisi ehkä kuivua. Toisaalta kuivuu ne ajaessakin. Tosin joudun nyt ajamaan kaupunkiasussa, toki sekin on pyöräilyasu.

Nürnberg näytti miellyttävältä paikalta. Vanhakaupunki on hieno, sillä on pitkä historia. Kotkia on jokapuolella. Yleiskuva on siisti, keskustassa on iso ja eläväinen kävelyalue. Kauppoja on. Paljon kanaaleja ja jokia. Täällä voisi viettää helposti toisenkin päivän. Sillan alla näytti elävän väkeä, mutta nekin vanhassa kaupungissa. Tyylitajuisia pummeja.

Nürnberg on "saksalaisista kaupungeista saksalaisin". Miksi siis lähtisin, enkä jäisi ihailemaan paikallista kulttuuria. Olenko täällä pyöräilemässä ja kilsoja keräilemässä vai lomailemassa.

Päätin kuitenkin lähteä. Matkaa on varmaan vieläkin 600km ja lento ei odota. Uskon löytäväni hienompia ja erilaisempia nähtävyyksiä matkan varrelta kuin kaupungista.

Pyöräkartta riittää enää muutamia kymmeniä kilometrejä, eikä autokartoista ole paljoa apua. En keksi keinoa, millä länteen menevistä pyöräreiteistä osaisin valita parhaan. Eikä niiden kääntymisistäkään ole kartan jälkeen tietoa. Nimet eivät paljasta kohdetta.

"Go west!" lauloi muistaakseni Pet Shop Boys aikoinaan. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Enpä osaa kappaletta hyräillä matkamusiikiksi. Olisi pitänyt käydä heidän konsertissaan Helsingissä ennen lomalle jääntiä.

Tarkempaa tietoa ei siis ole. Ilmeisesti kuitenkin ylämäkeä ja vastatuulta luvassa. Jos hyvin käy, saavuttanen Manhaimm-Frankfurt tasan huomenna illalla.

1 kommentti:

  1. Näkyykö missään muslimirukoilijoita, joista saa ilmansuunnan selville....

    Ekös niitä gepsikarttoja sitten ollutkaan saatavissa.

    Kontinmäessä tihuuttaa vetttä, joten lähdemme Espooseen. Terkkuja Äiti ja isä

    VastaaPoista