Ajelin gepsin mukaan taas sitä isoa tietä. Tien päässä oli valtava rakennus. Vähän sellainen kolosseumin näköinen. Sen yhdestä kulmasta löytyi sitten Dokumentsation Zentrum. Kiertelin esittelyn läpi.
Konsepti oli aika jännä. Varmaan jotain 90-luvun multimedia visiota, joita ei ole enää jaksettu päivittä. Mukaan sai sellaisen kaiutin kapulan. Kapuloita oli 7 kielellä: Saksa, Englanti, Ranska, Italia, Espanja, Venäjä, Puola. Mietiskelin, että missä määrin kielivalinnat pohjautuvat historiasta. (Kotimaa, miehittäjät, liittolainen ja pahiten tuhottu maa) Missä Kiina, Japani, Arabia, Portugali? Vanha aseveljeyskään ei näköjään riittänyt listoille pääsemiseen :)
Kapulan kanssa sitten kuljettiin läpi huoneita. Huoneissa oli infotauluja, joissa oli tekstit pelkstään saksaksi ja lisäksi kapulanumero. Numeron syöttämällä kapulaan, tuli kapulasta sitten valitulla kielellä otsikko ja varsinainen teksti. Kuvatekstejä, jotka olisi usein kiinnostanut eniten ei tullut. Alkuinnostuksen jälkeen, tuntui aika rasittavalta. Kokoajan sai olla näpyttelemässä koodeja, infotaulun saksankielisestä otsikosta olisi pitänyt pystyä arvaamaan, että kiinnostaako tämä minua. Jos jotakin ei ihan kuullut, olisi ääninauha kuunnella uudestaan.
Pari kosketusnäytöllistä kuvagalleriaa, joissa kielivalinnat, löytyi kanssa. Tätä mediaa olisi saanut käyttää PALJON enemmän.
Huoneissa (loppua kohti lähes jokaisessa) pyöri videoesityksiä, jotka kapula tunnisti, ja alkoi automaattisesti soittaa ääniraitaa. Tästä on ollut joku insinööri innoissaan. Minäkin pienen hetken sillä ajattelin, että tässä on nyt hyödynnetty paikkatietoja fiksusti. Alkuinnostus hävisi nopeasti. Kapulasta alkaa tulla ääntä, ja sitten saat etsiä, että missäköhän juuri tämän ääniraidan video pyörii. Ja videoiden ääniraidat dominoi. Ne alkavat itsestään, ja soivat kokoajan. Jos halusit infotaulun ääniopastuksen kuulla, piti ääniraita keskeyttää ja näpytellä numero. Aluksi vaikuttikin siltä, että automaattiset ääniraidat ovat tarkkarajaisia. Mutta joku radioaalto systeemi se varmaankin oli, tarkkarajaisuus johtuikin vain paksuista kansallissosialistisista seinistä. Yhdessä paikassa videota katsellessa oikeassa korvassa kapulaa pitäessä tuli oikea raita ja vasemmassa korvassa naapurihuoneen esityksen ääniraita (kapinoivan pakkotyövoiman tekemän?) tiiliseinän takaa.
No itse näyttely kävi NSDAPin nousun ja tuhon. Itse sodasta ja sotatoimista ei ollut mitään, eikä siihen toki tarvetta ollutkaan. Suurin anti oli tietenkin Nürnbergin osuus, Führer-kaupungin asema, monumentaaliset ja ikuiset rakennukset ja päivittäinen elämä puoluekokouksissa. Muuten varsin pintapuolinen (tai sitten tunnen ajan historian vain keskivertoa paremmin). Toki 5 euron arvoinen. Puitteet oli hienot, ja niitä oli osattu hienosti hyödyntää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti