sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Eläkeläiset pyöräilee

Majoittauduin Youth Hostelliin, vaikka vähän epäilin, että kehtaanko sinne mennä, vanha kun olen. Paikka oli pyöräilijöiden suosiossa, joten ikähaitari vaihteli kouluryhmäteineistä sinne pitkälle yli 70 vuoteen. Myöhemmin opin, että vielä pari vuotta sitten Baijerissa Youth Hostellit oli vain alle 26 vuotiaille. On heillä vieläkin etuajo-oikeus. Hyvä niin

Lauantai kun oli, ajattelin tutustua paikalliseen yöelämään.

Aloittelin illan juttelemassa Hostellissa 68-vuotiaan eläköityneen ilmavoimien ilmavalvontaupseerin kanssa. Hän oli jäänyt eläkkeelle 53 vuotiaana, ja ensimmäisenä eläkepäivänä hypännyt pyörän selkään ja ajanut Portugaliin, jossa hänellä on toinen koti. Siitä lähtien kaveri on tehnyt erilaisia reissuja ympäri Eurooppaa. Kiertänyt itämeren, kiertänyt jäämeren rannat, ajellut ristiin rastiin länsi-Eurooppaa. Ensi vuonna lähtee itä-Euroopan kiertueelle. Euroopassa ei ole enää montaa maata, jossa hän ei pyörällä ole käynyt.

Hän haaveili Pan-America matkasta. Alaskasta Argentiinan eteläkärkeen. Matka veisi ehkä 7-8 kuukautta. Vaimo vielä vastustaa, vaikka lupasikin Meksikossa vaimonsa kanssa 3 viikon loman viettää. Epäili ja toivoi, että saa matkan 70-v lahjaksi. Todella hyväkuntoisen oloinen kaveri ikäisekseen. Käyttää kolme päivää Frankfurtiin. Minä ajattelin tehdä kahdessa. Saas nähdä pääsenkö perille edes kolmessa.

Täällä on todella paljon eläkeläisiä pyöräilemässä. 70 vuotias retkipyöräilijä ei ole mikään ihme, enemmän sääntö kuin poikkeus. En taida montaakaan 70 vuotiasta suomalaista eläkeläistä tuntea, joka edes pystyisi saati haluaisi pyöräretkelle lähteä. Mitäköhän teemme väärin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti