Koblenz

Ensimmäiset asutukset tällä alueella on ollut jo 3000 vuotta sitten. Roomalaiset perustivat ensimmäisen linnoituksen 8 BC, joten kaupunki juhli 2000 vuotispäiväänsä 1992. Täällä on mm. keisari Wilhelm I:n patsas, joka on näytellyt merkittävää osaa saksalaisessa historiassa. On roomalaista, preussilaista, saksalais-roomalaista ja saksalaista historiaa. Kaupungin on vallannut milloin ranskalaiset ja milloin venäläiset. Sitä ovat amerikkalaiset miehittäneet. Alue on mm. Rein ja Mosel viinituotanto alueen keskus, on saksalaista kulmaa, linnoituksia ja siltoja. Lukekaa wikipediasta lisää.

Se mitä wikipedia ei kerro, on se, että kaupunki on keskeinen pyöräilijöiden paikka. Täältä erkanee Rein ja Mosel reitit ja Saksan suosituin reitti Maintal Radweg alkaa vain reilu 100km yläjuoksulle. Leirintäalueella on pieni nurkka (Wilhelm I:n varjossa) varattuna teltoille. Käytännössä kaikki teltat ovat retkipyöräilijöiden. Täällä on aika hyvä kokoelma erilaisia retkipyöriä nähtävillä. Ihmisiä ja reissaamistyylejä on monenlaisia. Sanoisin, että retkipyöräilykokemusta on tällä alueella useita satoja tuhansia kilometrejä. Tämä olisi hyvä paikka tutustua, jos haluaisi uuden retkipyörän ostaa.

Kaikista edellä mainituista nähtävyyksistä huomattavasti kiinnostavampi oli se, jonka näin melkein heti keskustaan tultuani. Sauna! Paikka oli vielä Bundespolizeita vastapäätä, joten tuskin on edes sellainen, mistä eräs ystävällinen kommentoija aikaisemmin varoittelikin.

Saunassa olisi eilen ollut miesten vuoro, huomenna on sekavuoro ja tänään ei saunaa ollenkaan. Taidanpa siis pitää huomenna lepopäivän (jos saunahiet kävisi Moselilta hakemassa?) ja tutustua kaupunkiin, sen historiaan ja saunakulttuuriin.

Düsseldorfiin on enää 150km matkaa, eli tarvittaessa päivämatka. Joten aikaa on. Nyt kaupunkiin tutustuman pikku-lauantain yöelämään ja nettiä etsimään.

Enpäs lähtenytkään. Juuri kun olin lähdössä Tina tuli kaupungilta ja pyysi oluelle leirintäalueen Biergarteniin. Minähän lähdin. Tina oli kokenut retkipyöräilijä, oli pyöräillyt pitkin Eurooppaa, paljon Tsekeissä ja kiertänyt 4 kuukautta Uutta-Seelantia. Pitää olla kade.

Kun illan jälkeen lähdin kylille, en viitsinyt konetta ottaa mukaan. Matkalla törmäsin saksalaisnaiseen, jonka kanssa jäin juttusille. Kova tyttö oli puhumaan. Kertoili kovasti elämästään. Muukalaisviha näköjään voi hyvin ja paksusti täällä edelleen. Jätin hänet pähkäilemään "henkilöitä, jotka rukoilevat perjantaisin" ja suunnistin kaupungin yöhön.

Kuollutta oli. Puoli kahdelta oli enää kourallinen paikkoja auki, jossa yhteensä muutamakymmenen ihmistä. Yksi teinihelvetti, ja pari lähiöräkälä henkistä paikkaa.

Leirintäalueet ovat täällä ankeita. Väki menee nukkumaan heti pimeän tultua, mitään yhteisöllistä hengailupaikkaa ei ole. Keittokatos! Siinäpä vasta myyntiartikkeli keski-Euroopan leirintäalueille.

Tälläinen määrä pyöräretkeilykokemusta, eikä mitään vuorovaikutusta. Jos huomenna löydän ulkotulia, niin kokeilenpa tehdä nuotiopiirin. Ehkä se vetää väkeä puoleensa.