perjantai 6. elokuuta 2010

Laivalla Rostockiin

Ostin tänään lipun itselleni ja pyörälleni Rostockiin. Kamat kasaan, ja laivalle. Edessä ehkä pari viikkoa pyöräretkeilyä. Maksimissaan aikaa olisi kolme viikkoa. Ajatus olisi käydä katsomassa Hollanti ja Belgia. Katsotaan miten reissu kehittyy.

Ihan aluksi ei voi kehua opasteita Vuosaaren satamaan. Ehkäpä satamaa ei lähestytä kevyenliikenteen väylillä metroasemalta. No tutustuin Vuosaareen. Nättivrantatie, hiekkabeachit, jokivarret, metsikko metsäpolkuinen. Oikein idyllistä. Kaupunkisuunnittelua oli tehty paljon. Tosin polkiessani kelloavastaan satamaan, en osannut arvostaa asfaltoitua kevyenliikenteen väylää, jonka ainoa funktio oli kiertää lähde, eikä viedä minnekään. No ajoissa perille kuitenkin, ja perinteiset odottelut laivaan pääsyyn. Laivan autojonossa tutustuin pariin hollantilaiseen jonglööriin.

Laivalla kävin syömässä buffee illalisen, joka oli ihan ok. Ei erikoinen suuntaan tai toiseen. Toisin kun ruotsinlaivoilla, buffeeseen ei kuulunut juomat. Ruuan jälkeen törmäsin jonglööreihin, joiden kanssa iltaa vietinkin. Kokeilin treenata sikarilaatikoilla ja keiloilla. Ei ole helppoa ei. Jotenkuten vielä kolmella pallolla pärjään. Hauskoja veikkoja nämä jonglöörit. Olivat Joensuussa kansainvälisessä jonglöörikonferenssissa (tästä meinää muistua mieleen väkisinkin eräs tärkeä joulupukki, ja hänen tärkeät kansainväliset joulupukkivieraat kansainvälisessä joulupukkinkonferenssissa.) jossa oli 1200 jonglööraajaa ympäri maailmaa. Kaveruksille tämä oli nyt 15. jonglööraus konferenssi. Ovat käyneet joka vuosi, ja vielä vähän kauemmin jonglöörausta harjoitelleet. Ensivuoden Saksan konferenssiin odotetaan 7000-8000 jonglööraajaa. Suosittu laji kuulemma Saksassa.

Kansipaikkamatkustajille on kaksi lepotuolihuonetta varattu. Siellä ajattelin nukkua, mutta otinpa kuitenkin makuualustan ja –pussin mukaan pyörästä. Se osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi, koska ilma noissa lepotuolihuoneissa oli todella huono. Liikaa ihmisiä liian huonossa ilmanvaihdossa. Siksipä otin mallia muista, ja levittelin makuualustan kannelle, ja nukuin raikkaassa meri-ilmassa.

2 kommenttia:

  1. ex-tempore -matkailu ftw! Hyvää reissua ja kepeitä kilometrejä :)

    VastaaPoista
  2. Reitin löytäminen Rostockin satamasta kaupunkiin on myös varsin haastavaa, samoin leirintäalueen löytäminen.

    VastaaPoista